in

Urheilijat keskiössä WTA:n uudessa brändissä, ”Jumalan naama” sai kansainvälistä huomiota

Kuva: WTA


Urheilijat keskiöön WTA:n uudelleenbrändäyksessä

Naisten tennisammattilaisten kattojärjestö WTA on julkistanut uudistuneen brändinsä. Uudelleenbrändäyksen myötä naisten tenniksessä pelataan samanlaisella turnausmallilla kuin miesten ATP-kiertueella. Tavoitteena on yhdenmukaistaa ammattilaistennistä ja tehdä seuraamisesta tennisfaneille yksinkertaisempaa.

Uudelleenbrändäyksessä keskiöön nousevat tenniksen kirkkaimmat tähdet ja heidän tarinansa. Televisiossa ja sosiaalisessa mediassa levitettävässä “WTA For the Game” -kampanjassa kerrotaan tennispelaajien tarinoita.


Jumalan naama” innoitti sosiaalisessa mediassa

Helmarien Amanda Rantasen poikkeuksellinen naamamaali herätti paljon ihastusta meillä ja maailmalla. ”Jumalan naamaksi” tituleerattu maali sai huomiota aina espanjalaista Marca-jalkapallomediaa myöten. 


Urheilubisneksen vaikutusvaltaisimmat naiset listattu

Yhdysvaltalainen markkinointimedia Adweek listasi urheilubisneksen vaikutusvaltaisimmat naiset. Viime kuun lopulla julkaistun listan ykköspaikkaa pitää tennistähti Naomi Osaka. 20 vaikutusvaltaisimman joukkoon on nostettu myös paljon urheiluliigojen ja -seurojen johtajia sekä brändien markkinointipäättäjiä.

”Urheilun rooli on suurempi kuin se, mitä tapahtuu jäällä tai kentällä. Meidän roolimme on inspiroida, viihdyttää ja yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa. Urheilu opettaa sinnikkyyttä, tiimityöskentelyä, strategiaa ja muita tärkeitä taitoja. Nyt enemmän kuin koskaan liigojen, seurojen ja urheilijoiden vastuulla on hyödyntää tätä alustaa positiivisten muutosten aikaansaamiseksi”, sanoo listalta löytyvä NHL:n markkinointijohtaja Heidi Browning Adweekin koosteessa.


Under Armour ja Stephen Curry Jordanin jalanjäljillä

Urheiluvaatevalmistaja Under Armour ja koripalloilija Stephen Curry lanseeraavat uuden Curry-nimellä kulkevan brändin. Koripallotähti on paitsi brändin mainoskasvo myös osallisena tuotteiden suunnittelussa ja brändin hyväntekeväisyyshankkeissa.

Uuden brändin tarkoituksena on kilpailla Niken Jordan-tuotemerkin kanssa. Matkaa kilpailijaan kuitenkin on: CNBC:n tietojen mukaan pelkästään Niken Jordan-brändin tuotteiden vuosittainen liikevaihto on noin 3,5 miljardia dollaria, kun koko Under Armourin liikevaihto vuonna 2019 oli reilut 5 miljardia dollaria.


Ilmasto lämpenee, miten käy pipolätkän?

Pelastakaa pipolätkä on saksalainen lyhytdokumentti, jossa seurataan ilmastonmuutoksesta huolestuneita helsinkiläisiä pipolätkäentusiasteja. Dokumentti on nähtävillä Yle Areenassa.


Palloliitolle uusi kumppani yhdenvertaisuusteemalla

Asianajotoimisto DLA Piper ja Suomen Palloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyökumppanuuden. Sen kärkenä on naisten A-maajoukkue sekä jalkapallon vahvistaminen naisten ja tyttöjen sekä koko perheen lajina. Kummipelaajana toimii Helmarien puolustaja Nora Heroum. Kumppanuudella halutaan vetää yhtäläisyysviivoja urheilun ja yritysmaailman yhdenvertaisuuden välille. 


Ettala, Makia ja Ponke’s hyväntekeväisyysasialla

Vaatebrändi Makia ja skeittikauppa Ponke’s ovat julkistaneet malliston, jonka tuotoista osa ohjataan lasten syöpätutkimukselle. Yhteistyöstä kertovalla videolla lumilautailija Eero Ettala muistelee omaa suhdettaan Helsingin ikoniseen skeittikauppaan ja millaista oli lumilautailijana päätyä Ponke’sin tiimiin.


Jalkapallojoukkueiden nimet vaihtoon Kiinassa

Kiinan jalkapalloliitto on määrännyt, että sen liigoissa pelaavien joukkueiden nimien tulee olla neutraaleja eikä viitata yritysmaailmaan. Tämä aiheuttaa varsinaiset nimenmuutos- ja uudelleenbrändäystalkoot, sillä valtaosa kiinalaisjoukkueista on nimetty omistajayhtiönsä mukaan.

Kaikki eivät ole olleet muutoksesta mielissään, sillä fanien keskuudessa joukkueista käytetään yleisesti yritysnimeä. Esimerkiksi kiinteistösijoitusyhtiö R&F:n omistamaa Guangzhou R&F -joukkuetta on vuosikaudet kutsuttu vain R&F:ksi. Nyt joukkue onkin kääntynyt fanien puoleen sosiaalisessa mediassa uuden nimen keksimiseksi.


Kävijät kokevat urheilutapahtumat turvallisiksi

Suomalaiset kokevat, että urheilutapahtumat on järjestetty turvallisesti koronapandemian aikana, kertoo Sponsor Insightin tuore selvitys. Analyysin pohjana käytettiin asiakaskyselydataa viidestätoista urheilutapahtumasta. Keskimäärin 95 % urheilutapahtumissa käyneistä on mielestään saanut riittävästi tietoa etukäteen turvallisuuteen liittyvistä järjestelyistä.


Viikon video: Urheilun elämänmullistava voima

Kuinka Z-sukupolvesta saadaan urheilufaneja, tähdet lanseerasivat kannabisfirman, maailma muistelee Maradonaa

Uimaliiton Jari Lamminaho: ”Jos vain viestitään tuloksista seuraavana päivänä, ollaan pahasti myöhässä”