in

Lotta Harala rakensi itsestään yhden Suomen kiinnostavimmista urheilijabrändeistä

Lotta Harala 10.fi

Aitajuoksija Lotta Harala on luonut itsestään niin kiinnostavan urheilijabrändin, että Warner Music Finland nappasi hänet omaan talliinsa.

Yhteistyökumppaneiden hankkiminen on monelle yksilöurheilijalle työn ja tuskan takana. Aitajuoksija Lotta Harala ei ole koskaan saanut esimerkiksi Olympiakomitean urheilija-apurahaa, mutta yhteistyökumppanit näkevät hänessä runsaasti potentiaalia. Yritykset lähestulkoon jonottavat Haralan ovella, ja lisäksi tamperelaisurheilijan sopimusasioita hoitavat artistimarkkinoinnin kovimmat osaajat. Miten hän on onnistunut saavuttamaan näin poikkeuksellisen aseman? 

Hymyileväisen Haralan urheilu-CV on hyvällä mallilla: rivit täyttyvät SM-mitaleista ja juniorivuosien arvokisamenestyksestä. 27-vuotiaan tamperelaisen matkalle on mahtunut myös isoja pettymyksiä ja haasteita kuten syömishäiriö, putoaminen vuoden 2018 EM-kisoista aivan viime metreillä sekä viime talven selkäleikkaus, joka esti kilpailemisen kokonaan kaudella 2019.

”On tämä ollut mutkaisa ja kivinenkin tie. Nuorena menestyin 17-vuotiaiden olympialaisissa ja MM-kisoissa, jonka myötä ajattelin, että voin pärjätä kansainvälisestikin, ja aloin tehdä päämäärätietoisesti töitä sen eteen. Olen vaativa persoona, ja ajoin itseni tosi tiukille monta vuotta, tuli myös loukkaantumisia. Takana on turhauttavia vuosia”, Harala taustoittaa.

”Olen myös joutunut vaihtamaan valmentajia seitsemän kertaa muutaman vuoden sisään. Joskus valmentaja on käynyt vuoden aikana paikan päällä treeneissä vain neljä kertaa. Olen oppinut virheistäni, enkä halua katkeroitua. Tämä on minun polkuni, eikä juna ole mennyt vielä ohi. Nyt on tehty muutama kuukausi sellaista pohjaa, josta voin ponnistaa mihin vain. Olen saanut kerättyä pankkiin paljon hyvää. Haluan nähdä, että urheilutarinani parhaat palat ovat vasta edessä”, Harala innostuu.

Lotta Harala
Artikkelin kuvat: Lotta Harala.

Kauden 2019 haasteista huolimatta sosiaalisessa mediassa nuoren aitajuoksijan profiili säteilee. Instagram täyttyy toinen toistaan näyttävämmistä kuvista ja livetarinaan pukkaa tasaiseen tahtiin sisältöä urheilijan arjesta. Instagram-tili vietti syksyllä tuhannen julkaisun juhlapäivää, ja seuraajia on 35 000.

Yhteistyökumppaneina ovat mm. huippubrändit Puma ja BMW Suomi. Haralan sisällöllinen ilme viittaa enemmän muotibloggariin kuin huippu-urheilijaan, eivätkä yhteistyöt muotiverkkokauppojen kanssa vähennä sitä mielikuvaa.

”Olen ehdottomasti ensisijaisesti urheilija. Odotan todella paljon sitä, että pääsisin taas postailemaan kisakuvia. Kun ei kisaa, ei voi niitä kuvia käyttää”, Harala hymähtää.

Vaikeammat ajat voivat olla myös mahdollisuus

Yhdysvaltojen sponsorointimarkkinassa on huomattu, että urheilusuoritusten sijaan kiinnostavinta some-sisältöä ovat urheilijan vapaa-ajan tekemiset.

Loukkaantuminen on tästä näkökulmasta kaupallinen mahdollisuus, sillä urheilijalla on enemmän aikaa tuottaa kanaviinsa urheilun ulkopuolisia asioita ja tuoda persoonaansa lähemmäksi seuraajiaan. Tämän on huomannut myös Harala.

”Nyt kun en ole kisannut lainkaan, minulle on tullut kaikkein eniten yhteistyöpyyntöjä, ja näin on käynyt aiemminkin. Joku vuosi sitten oli vähän jännä tilanne, kun samaan aikaan minut valittiin vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi, mutta tunsin oloni todella alavireiseksi. Tällaisina aikoina korostuu, että halutaan olla ennemmin tekemisissä minun kanssani, ei aitajuoksija Lotta Haralan kanssa. Se olen minä, ihmisenä”, Harala kertoo.

Harala vannoo sisällöissään aitouden nimeen

Haralan ensimmäinen Instagram-kuva on vuodelta 2012, jolloin hän alkoi postailla kuvia kavereidensa vanavedessä päiväkirjahengessä.

”Se oli luontevaa. Tykkäsin kuvaamisesta ja siihen liittyvistä kivoista kokonaisuuksista ja estetiikasta. Tykkään myös olla kuvattavana ja esiintyä. Se on minulle luonnollista, ja koen olevani siinä hyvä. Olen kuvannut tilille kasvuani urheilijana ja ihmisenä sekä halunnut aina ottaa seuraajat mukaan kasvutarinaan. Välittömyys, aitous ja heikkoudet puhuttelivat ihmisiä. Siitä tuli osa minua. Ihmiset alkoivat kutsua minua brändiurhelija Lotta Haralaksi.”

”Teen vain sitä, mitä olen. Jos päälle liimattua tarinaa yrittää rakentaa, se näkyy läpi eikä ole pitkällä tähtäimellä järkevää. Roolin vetäminen on kuluttavaakin. Minulta kysytään usein, mitä on oikea Lotta ja mikä brändi-Lotta? Minä olen vain minä. Toki minussa on muitakin kerroksia, jotka eivät näy ulos”, hän muistuttaa.

Aito sisältö ei ole jäänyt huomaamatta myöskään brändeiltä.

”Muutama vuosi sitten alkoi tulla yhteistyöpyyntöjä, jonka jälkeen Instasta tuli osa työtäni. Siinä kohtaa mietin myös sitä, mitkä arvot ovat minulle tärkeitä, mistä haluan puhua? Mitä teemoja haluan tuoda esille? Aloin panostaa sisältöihin enemmän, koska näin siinä mahdollisuuden luoda resurssit urheilulle. Nyt ne ovatkin kunnossa, mutta täytyy pitää huoli, ettei tilanne käänny väärään suuntaan. Olen ollut todella tarkka siitä, että jos sisältöjen tuottaminen alkaa vähänkään stressata tai siitä tulee painetta, en vain tuota sisältöä.”

”Sä riität, mä riitän”

Harala kertoo haluavansa puhutella ihmisiä samalta tasolta olematta kaikkitietävä. Hän korostaa, että kaikki ovat arvokkaita juuri sellaisena kuin ovat.

”On tärkeää kohdata ihmiset aidosti, olla lämmin ja hyväksyvä kaikkia seuraajia kohtaan. Minä riitän, sinä riität, kaikki riittävät. Kaikki ovat arvokkaita just sellaisena kuin ovat. Pohdin niitä asioita, joita urheilija käy läpi: epävarmuutta ja itsensä kehittämistä. Luulen, että kaikki muutkin käyvät ihan samoja kasvuteemoja läpi, konteksti on vain eri. Samaistumispintaa on kuitenkin tosi paljon”, Harala kuvailee.

Ammattimainen sisällöntuotannon voisi kuvitella vievän todella paljon aikaa. Haralan tavoitteena on minimoida siihen käytetty aika.

”Seuraan puhelimeni ruutuaikaa säännöllisesti. Se on noin kaksi tuntia per päivä, mutta teen puhelimella kaiken: sähköpostit, podcastit, kaikki – someen menee alle puoli tuntia päivässä. Yritän tehdä kuvat ja tekstit mahdollisimman simppelisti ja yksinkertaisesti. Ajanhallinta on ollut myös todella tietoista. Haluan elää aitoa elämää oikeassa maailmassa, en halua jäädä selailemaan ja elää elämääni puhelimen läpi. Matkan varrella on ollut aikoja, kun olen stressannut ja pohtinut enemmänkin sitä, miten paljon haluan roikkua somessa.”

Koko Haralan tekeminen tuntuu erittäin luontevalta ja helpolta, mutta takana on myös tiukka mietintä omista vahvuuksista ja keinoista omien urheiluedellytysten vahvistamiseen. Haralan mukaan jokaisella on oma juttunsa, mutta se pitää ensin oivaltaa ja tuoda itse esiin.

”Luonnollisuus, puhtaus ja positiivinen energia ovat asioita, joita minä haluan tuoda esiin. Elämä ei ole eikä kuulu olla aina pelkkiä onnistumisia, haluan tuoda myös sen esille. Minullakin on aamuja, kun ei huvittaisi lähteä treeneihin. Olen tunteellinen, mutta positiivisuus on se, joka vie eteenpäin.”

”Yksilöurheilijoilla voi olla vaikeaa hankkia kumppaneita, ymmärrän sen kyllä hyvin. Minulla on ehkä vähän käynyt tuurikin, mutta olen myös osannut tehdä jotain oikein, sillä yritykset lähestyvät minua usein. Olen tietoisesti halunnut tehdä itsestäni niin kiinnostavan, että minut halutaan kumppaniksi. Olen miettinyt paljon sitä, mitä sellaista minussa on, mitä yritykset voisivat hyödyntää.”

Harala on koulutukseltaan liikuntaneuvoja, joten hänen tarjoomaansa kuuluvat luonnollisena osana työhyvinvointiin liittyvät työpajat tai treenipäivät sekä luennot ravitsemuksesta tai vaikkapa henkisestä valmennuksesta. Lisäksi hän lähtee mielellään juontajaksi yritystapahtumaan tai mainoskampanjan brändikasvoksi.

”Minun täytyy tehdä ja tarjota niitä asioita, joista tykkään ja joissa olen hyvä. Muutama vuosi sitten olin esimerkiksi vetämässä työhyvinvointipäivää Provad-nimiselle yritykselle. Toimitusjohtaja tuli sen jälkeen kysymään, että haluaisinko tehdä yhteistyötä ja antoi korttinsa. Soitin seuraavalla viikolla ja sovimme kerralla neljän vuoden yhteistyöstä. Heillä oli samoja arvoja, ja he arvostivat tekemistäni”, Harala kuvailee.

”Mitä ne minulle soittelevat?”

Yhteistyökumppanien tulva on tuonut mukanaan myös haasteita. Sopimusneuvottelut ja -hallinta eivät ole urheilijan ydinosaamista eikä missään nimessä tärkeintä puuhaa. Tämän on huomannut myös Harala, joka on hoitanut sopimusneuvottelunsa itse.

”Neuvottelut kuluttavat aika paljon ja ovat olleet haastavia.. Äitini on ollut äärimmäisen suurena apuna, sillä hän ymmärtää paljon näistä asioista, ja tietenkin kumppanien lakimiehet ovat mukana sopimuksentekovaiheessa. Lähtökohta on se, että pyritään aina tekemään pitkä sopimus, koska alussa yhteistyö hakee aina vähän muotoaan. Ideaalitilanne on olympiadin kestävä kumppanuus, siitä kannattaa minun mielestäni lähteä.”

Ammattimaisuus näkyy myös tilipussissa. Suomen urheiluliiton ja Olympiakomitean tukimallit tuovat urheilijoille tyypillisesti joitakin tuhansia euroja vuodessa ja tarjoavat rahastomallin urheilukulujen rahoittamiseen.

”Mutta rahastoissa on se haaste, että niitä voi käyttää vain urheilukuluihin, ne eivät kata elämistä. Jos miettii vain urheilullista tasoa, voisin saada enemmänkin. Se on tosi yksilökohtaista, miten urheilija ja yritys näkevät yhteistyön arvon. Vielä muutama vuosi sitten motivoi joku rahasumma, joka ei enää motivoisi missään määrin. Kyllähän ne yhteistyösummat ovat nousseet”, Harala valottaa.

Viime keväänä Teneriffan-leirillä Haralan puhelin oli soinut muutamaan kertaan, ja Harala selvitti numeron kuuluvan Warner Music Finlandille.

”Ihmettelin, että mitä ne minulle soittelevat ja jätin asian sikseen ja keskityin vain treeneihin.”

Warnerilla ei luovutettu. Perään lähetettiin parikin sähköpostia, ja vielä Instagraminkin kautta piti lähestyä ennen kuin Harala saatiin houkuteltua tapaamiseen. Yhtäkkiä Harala huomasi olevansa samaa porukkaa pop-musiikin suurnimien kuten Alman, J. Karjalaisen ja Jenni Vartiaisen kanssa.

”Löysin itseni istumassa huoneesta, jossa oli kaikkien Warnerin artistien platinalevyt, pokaalit ja muut. Sitten he ehdottivat, että haluaisivat minut ensimmäiseksi urheilijaksi heidän rivistöönsä. Olin ajautunut siihen pisteeseen kaiken kuormituksen alla, etten enää jaksanut vastata yhteydenottoihin. En jaksanut enää alkaa käymään sitä sopimuksenlaatimisrumbaa läpi. Jos ehdotettiin jotain summaa, suostuin heti. Tarvitsin jonkun, joka hoitaa ne asiat.”

”Kun tekee itse, se aika on pois muusta. Olen toisaalta myös tyytyväinen, että olen tehnyt itsekseni, se on ollut aina mun näköistä tekemistä”, Harala lisää.

Perinteisen urheilumanageroinnin mielikuva ja osaaminen ei Haralan mukana vastaa nykypäivän – tai ainakaan hänen – tarpeitaan.

”En koskaan ollut nähnyt, että perinteinen urheilumanagerointihomma olisi minua varten, se on niin erilaista. Voisin laittaa logot rintaan ja lähteä kisaamaan, mutta miksi tehdä niin, kun asiat voidaan tehdä paljon paremmin ja isommin niin, että molemmat saavat yhteistyöstä parhaan irti.”

”Warner katsoi out of the box, että tehdään tämä artistimallilla, ja sen jälkeen laitettiin homma nopeasti pakettiin. Nyt olen yksi urheilija siellä artistien kanssa”, Harala iloitsee. 

Haralan talous on tukevalla pohjalla, samoin lihaskunto. Haralan Instagram-seuraajat ja Iltalehden lukijat tietävät, että esimerkiksi rinnallevedon ennätys kirjattiin juuri kolminumeroisiin lukemiin. Seuraavaksi on aika siirtää tehot radalle. Kaikkien mutkien ja haasteiden jälkeen kausi 2020 saattaa olla Haralalle se todellinen läpimurtokausi aitajuoksun kirkkaimpiin valoihin.


Lotta Haralan neuvot nuorelle urheilijalle

”Ensin on hyvä miettiä oma arvomaailmansa, että arvot kohtaavat mahdollisen kumppanin kanssa, se on yrityksille tärkeää. Yritykset ovat tarkkoja siitä, millaiset arvot heistä näkyvät ulospäin. Mietin vaikka omia arvojani puhtaus, luonnollisuus ja suomalaisuus, jonka jälkeen etsin brändin, joka arvostaa samoja asioita. Siitä tulee luonnollinen yhteys. Yhteistyöstä menee pohja, jos arvot ovat ristiriidassa. Jokaisella on varmasti ne omat tärkeät arvonsa. Ne kannattaa miettiä huolella.”

Onko urheilemattomuus yhteistyökumppanille riski? Ei välttämättä.

”Dopingriskiä en ole koskaan edes miettinyt, koska puhtaasti paras on aina ollut minulle se teema. Olen jo 10 vuotta sitten tajunnut, että pelkät saavutukset tai tulokset edellä ei ole koskaan ollut minulle oikea tyyli.”

”Kaiken taustalla on tietenkin uskottava urheilullisuus. Urheilijoilla tulee aina vaikeita kausia, jolloin et ole esillä. Kumppanille se on tietysti huono asia, mutta jos tarjoan yhteistyössä muita asioita, somea, näkyvyyttä valtamedioista tai mitä tahansa muita asioita, joita he voivat minulta saada, tilanne muuttuu paineettomammaksi. Kun yhteistyö ei perustu vain urheilulliseen menestykseen, lähtee minulta myös paineita. Koen, ettei minun ole pakko menestyä.”

Teksti: Riku Saari, 10.fi Kuvat: Lotta Harala

Urheilumarkkinointi FC Barcelona

FC Barcelona menestyy avoimuudella