in

Kolme tapaa tehdä tuloksellista urheilumarkkinointia

Urheilun avulla voit tavoittaa poikkeuksellisen sitoutuneita yleisöjä, rakentaa brändiä kustannustehokkaasti ja päästä osaksi unohtumattomia tarinoita. Tässä kolme tapaa tehdä tuloksekasta ja digitaalista urheilumarkkinointia.


Urheilullinen vaikuttajamarkkinointi

Urheilijat ovat kiinnostavia ja poikkeuksellisen tehokkaasti sitouttavia somevaikuttajia, joiden aitous vetää puoleensa.

Parhaiten urheilullinen vaikuttajamarkkinointi toimii silloin, kun brändille kootaan tiimi erilaisia ja eri lajeja edustavia urheilijoita, jotka tavoittavat brändille tärkeitä kohderyhmiä. Hyvään alkuun pääsee jo kolmella urheilijalla, mutta tiimin kokoa kasvattamalla tavoittavuutta saadaan luonnollisesti enemmän. Tiimin kokoonpanoa voi myös vaihdella ajan mittaan.

Yksittäisten lähtöjen sijaan kannattaa suosia pidempään kestäviä yhteistöitä, joissa urheilijat julkaisevat kaupallista sisältöä esimerkiksi neljä kertaa puolen vuoden aikana. Pidemmässä yhteistyössä voidaan kertoa tarinaa ja kasvattaa yleisön uskollisuutta myös brändille.

Mihin urheilullinen vaikuttajamarkkinointi sopii?

  • Bränditunnettuuden kasvattaminen
  • Brändin uudistaminen
  • Tuotteiden ja palveluiden lanseeraaminen
  • Kuluttajien aktivointi

Tsekkaa hinnoitteluesimerkit täältä!


Urheilijat brändikasvona

Kunnianhimoinen brändi nostaa yhden tai useamman urheilijan brändimarkkinointinsa keskiöön. Urheiluun liittyy paljon tunnetta ja tarinoita, joissa brändin kannattaa olla mukana. Kumppaniksi voi valita nousevan, kansallisen tason urheilijan tai panostaa isosti kansainvälisellä huipulla jo olevaan, yleisön ja median rakastamaan urheilijaan.

Urheilijoiden tuominen brändikasvoiksi ja mainoskampanjoihin vaatii paljon taustatyötä ja suunnittelua. Yhteistyötä on hyvä hyödyntää monikanavaisesti ja panostaa etenkin maksettuun mainontaan. Urheilijoiden inspiroivat tarinat kannattaa tuoda myös osaksi sisäistä tai sidosryhmille suunnattua viestintää.

Mihin urheilijoiden käyttäminen brändikasvona sopii?

  • Bränditunnettuuden kasvattaminen
  • Brändin uudistaminen
  • Brändiuskollisuuden lisääminen
  • Sidosryhmäviestintä ja sisäinen viestintä

Tsekkaa hinnoitteluesimerkit täältä!


Strateginen kumppanuus

Pitkäkestoinen strateginen kumppanuus kiinnostavan seuran, liigan, liiton tai tapahtuman kanssa sopii markkinoijalle, joka haluaa olla monikanavaisesti läsnä urheilufanien arjessa. Isosti panostamalla brändi voi nousta ihmisten mielissä lajin ”omistajaksi” joko kotikentällään tai kansainvälisillä areenoilla.

Strategisesta kumppanuudesta saadaan parhaat tulokset irti hyödyntämällä kumppanuutta kaikissa kanavissa ja tekemällä maksettua mainontaa isosti. Lisätehoa yhteistyöhön saadaan valjastamalla kampanjoihin mukaan valovoimaiset yksilöurheilijat.

Mihin strateginen kumppanuus sopii?

  • Bränditunnettuuden kasvattaminen
  • Brändin uudistaminen
  • Brändiuskollisuuden lisääminen
  • Sidosryhmäviestintä ja sisäinen viestintä


Tsekkaa hinnoitteluesimerkit täältä!


Haluatko oppia lisää urheilusta brändinrakennuksen työkaluna?

Kympillä-podcast: Henkilöbrändit urheilussa

Miksi ei kannata tehdä urheilumarkkinointia?