in

Rallikuski Riku Tahko on yhden miehen tapahtumatoimisto

Riku-Tahko_markkinointi_ralli_1200x600

Kun Riku Tahko vaihtoi lumilaudan ralliautoon, mukana seurasivat lautailuskenen modernit markkinointiopit. Nyt Tahko ajaa kilpaa ja auttaa sponsoreitaan myynnissä ja sisällöntuotannossa.


Alun perin Riku Tahkosta piti tulla lumilautailun ammattilainen. Laji oli 2000-luvun alussa vahvassa nousussa, ja lumilautaporukan näyttävä sisällöntuotanto sekä valtavirrasta erottuva rento kulttuuri herättivät myös brändien huomion. Tahkokin sai sponsoreilta lautoja ja vaatteita.

Maailmantähteä Tahkosta ei kavereidensa Eero Ettalan ja Heikki Sorsan tavoin kuitenkaan tullut. Kun Tahko huomasi, etteivät laskutaidot riittäneet ammattilaisuuteen, hän alkoi panostaa ralliin.

Lumilautailuvuosilta jäi käteen kuitenkin jotain tärkeää: hän näki läheltä, miten maailman huiput rakensivat uraansa ja millaista sponsorointi voi parhaimmillaan olla.

”Snoukka-ajan sponssi- ja markkinointioppi on antanut pohjan kaikkeen tekemiseeni. Moottoriurheilussa on edelleen vähän jämähtänyt meininki, mutta jo tuolloin lumilautailussa oli paljon uusia firmoja ja raikas meininki”, nyt 35-vuotias Tahko kertoo.


Haastajalle sopivat haastajabrändit

Ajoharrastus alkoi kartingista, ja ensimmäisiin ralleihinsa Tahko osallistui heti ajokortin saatuaan. Ralliura SM-sarjassa alkoi mitalisijoja kolkutellen, minkä jälkeen hän siirtyi viideksi vuodeksi rallicrossiin EM-tasolla. Tällä kaudella Tahko teki paluun kotimaisen rallin pariin.

Kilpa-autoilu vaatii paljon rahaa, ja rahoituksesta vastaa usein kuski itse. Rallin SM-sarjassa vuosibudjetti pyörii Tahkon mukaan 100 000-150 000 eurossa, kansainvälisessä rallicrossissa sarjan kiertäminen vaatii 200 000 euroa. 

Poissaoloviestejä ei sähköpostiin aseteta tai lomia liiemmin pidellä, kun toisen polven yrittäjän on pidettävä rallisirkuksensa pyörät pyörimässä. Jos rahaa ei kerää itse, myös ajaminen loppuu. 

”Tämä homma jatkuu tasan niin kauan kuin pystyn itse kasaamaan vaadittavan budjetin. Vuonna 2005 lupasin itselleni, että teen joka päivä jotain urani eteen, oli se sitten fysiikkatreeniä, henkistä valmentautumista tai jonkinlainen sponssikontakti. En sano, että se on tätä ollut ihan joka päivä, mutta ei niitä lomapäiviä montaa ole ollut.” 

Tahkon aloittaessa ralli-ilmettä dominoivat sponsorilogoilla kuorrutetut autot ja Sparcon tikkihaalarit. Tahko toi piireihin lumilautailuajoiltaan tuttuja Oakleyn ja Ikonin kaltaisia brändejä. 

Kun muut ajoivat Michelinin tai Pirellin renkailla, Tahko soitti Hankookille ja Dmackille. Iskunvaimentimissa Öhlins oli ykkösmerkki, Tahko löysi kumppanikseen Sachsin.

”Pienemmät kumppanibrändit ymmärsivät varmasti, että tein asioita vähän eri tavalla. Olimme kaikki haastajia, ja meillä oli yhteinen tavoite. Halusimme saada dataa siitä, kuinka kaukana kärjestä ollaan ja miten se saadaan kiinni. Sitä kautta ajatukset alkoivat kohdata.”

View this post on Instagram

?@tnphotogr magic from yesterday?

A post shared by Riku Tahko (@rikutahko) on

Pelkkä sponsoriraha ei riitä

Vaikka Tahko onkin rakentanut tuekseen vahvan yritysverkoston, pelkkä rallikilpailuiden tuoma näkyvyys ei riitä toiminnan rahoittamiseen. Siksi hän on rakentanut oman yrityksensä ympärille monipuolisen kokonaisuuden, joka tarjoaa esimerkiksi kilpa-autojen vuokrausta ja ajokoulutuksia sekä tuottaa muita kilpa-autoihin liittyviä tapahtumia. 

”Kaikki mitä tulee myös menee, mutta olen perustellut asian niin, että vain näin minulla on edes mahdollisuus. Jos en pääse lähtöviivalle, on vaikea päästää näyttämään osaamista tai hakemaan tuloksia.”

Yrityksen tukikohtana toimivat yrittäjä-isän korjaamotilat Espoossa, jossa huolletaan sujuvasti niin asiakkaiden siviiliautot kuin Tahkon ralliautot. Tukena on myös noin kymmenhenkinen tiimi, joka työskentelee ainakin osittain talkoohengellä rakkaudesta lajiin.

”Isän yrittäjäesimerkki on ollut minulle massiivinen asia. Hän on henkeen ja vereen moottoriurheilumies ja suhtautuu myös yrittämiseen samalla intohimolla.”


Kahden vuoden lämmittelyn jälkeen Monsterin lähettilääksi

Amerikkalaisen energiajuomayhtiö Monster on Tahkon pitkäaikainen yhteistyökumppani.  Brändin eurooppalaisista kumppanuuksista päätetään Lontoossa. Kesti kaksi vuotta, ennen kuin britit saatiin vakuuttuneeksi Tahkosta.

Yhteistyön aloittamiseksi tarvittiin brändin Suomen-toiminnoista vastanneen Joni Granathin tuki, ja lopulta vuonna 2014 Tahko sai lopulta tehtyä Suomen Monsterin kanssa pienen yhteistyösopimuksen rallin SM-sarjan talvikaudelle. Samana kesänä Kouvolassa ajettiin ensimmäistä kertaa rallicrossin uutta MM-sarjaa, jonka pääyhteistyökumppani Monster oli. He halusivat Tahkon mukaan Suomen-tapahtumaan.

”En ollut koskaan ajanut rallicrossia. Alle löytyi brittikuski Liam Doranin vanha auto, ja yhtäkkiä olin Monsterin ajopuku päällä heittelemässä t-paitoja ja jakamassa nimmareita samassa jonossa niiden MM-jätkien kanssa”, Tahko kertaa yllättävän crossiuransa alkuvaiheita.

Monsterin talliin kuuluvat suuret kansainväliset tähdet, kuten F1-mestari Lewis Hamilton tai YouTubessa tunnetuksi noussut rallitähti Ken Block. He huolehtivat globaalista näkyvyydestä, joten Tahkon ja Monsterin yhteistyön pääpaino on Suomen markkinoille rakennettavissa elämyksissä ja tapahtumissa. Monster myös näkyy ja kuuluu kaikessa, mitä Tahko tekee, oli hän sitten kisavarikolla tai golfkentällä.

”Minusta on tullut vuosien varrella yhden miehen tapahtumatoimisto. Monsterin kansallinen haippi on vahvasti minun harteillani.” 

Tahko muistuttaa, että ennen kansainvälisiä kontakteja täytyy vakuuttaa kotikenttä. 

”Huonoin ratkaisu on alkaa pommittaa sähköpostia Englantiin. Olen onnistunut monen kumppanin kanssa siinä, että tehdään ensin pieni kotimaan diili ja näytetään, mitä osataan. Sitten yritetään viedä ja kasvattaa pakettia kv-puolelle, jolloin Suomen päättäjällä on mahdollisuus saada myös budjetti sieltä.”


Uskalla tehdä keskivertokuljettajasta sankari

Tahko on taitava rallimies, mutta urheilullinen menestys on hänen omien sanojensa mukaan kärsinyt, koska hän vastaa yksin koko kumppanihankinnasta ja vastineiden tuottamisesta.

Siitä huolimatta sanavalmis yrittäjä on onnistunut rakentamaan itsestään yrityksiä kiinnostavan brändin. Hän oivalsi brändäyksen voiman, kun rallista eläköitynyt yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb voitti ensimmäisen rallicross-osakilpailunsa.

”Loeb seisoi pytty kädessä varikolla kaikessa rauhassa juttelemassa tallipäällikkönsä kanssa. Samaan aikaan Ken Blockin Hoonigan Racingin teltalle oli satojen metrien jono ja käsin kirjoitettu kyltti, että Block jakaa nimmareita vartin päästä. Kaikki tuntevat Blockin, mutta vain puolet Loebin.”

Block on tienannut urallaan miljoonia, vaikka hän kilpailee vain harvakseltaan. Tunnettuuden takana ovat näyttävät YouTube-videot, joista myös Tahko on ottanut oppia. 

”Oman brändin kuljettajasta täytyy uskaltaa tehdä sankari, vaikkei hän olisikaan aina podiumilla. Isossa kuvassa tuloksen merkitys pienenee ja muun brändinrakennuksen merkitys kasvaa. Jos rallijunnut tämän hoksaavat, niin hyvä tulee.”


Kumppanuudet kasvavat kilpailujen ulkopuolella

Hyvä esimerkki monipuolisesta ja kehittyvästä kumppanuudesta on Tahkon yhteistyö Ramirentin kanssa. Se sai alkunsa vuonna 2017, kun Tahko tiedusteli mahdollisuutta saada Ramirentin vuokrakoneita maksutta käyttöönsä Hyvinkää Suomi 100 -projektiin, jossa oli tarkoitus rakentaa Suomi-versio Blockin suosituista urbaaneista ajovideoista.


Sen lisäksi, että Ramirentin vieraat ovat tuttu näky kisavarikolla, Tahko on esimerkiksi spiikannut Ramirentin virtuaalisen koulutusohjelman sekä tehnyt sisältöjä kalustovuokraukseen.

”Tämä on se tapa, miten projektit voivat kasvaa vuosi vuodelta ja minusta tulee heille arvokkaampi. Silloin myös kynnys jatkaa on matalampi”, Tahko summaa. 


Tahko on esiintynyt myös useissa tv-ohjelmissa ja toiminut pitkään asiantuntijana Ylen Ralliradiossa Jyväskylän MM-rallissa. Vaikka ilmastonmuutos puhuttaa, koetaan vauhdikas ja näyttävästi soraa lennättävä ralli edelleen kiehtovana elämyksenä. 

”Mainostoimistoista ja tuotantoyhtiöistä tulee paljon kyselyitä, että voisitko tulla ajamaan mainokseen tai johonkin tv-ohjelmaan. Moottoriurheilu koetaan näyttävänä ja vähän erilaisena juttuna.”

Vuosien varrella Tahko on oppinut ymmärtämään, mitä yritykset haluavat ja millaista työn jäljen täytyy olla. Hän neuvoo tekemään kotiläksyt ja valmistautumaan neuvotteluihin huolellisesti tuomalla pöytään jonkun konkreettisen idean. 

”Vaikkei juuri se idea lähtisikään lentoon, kaveri ymmärtää, että olet oikeasti tutustunut heidän yritykseensä.”


Onko ralli sittenkään niin junttia?

Kun ajoura joskus loppuu, myyntimies Tahkon työt jatkuvat, kenties jonkun nykyisen yhteistyökumppanin leivissä.

”Uskon, että pystyn tienaamaan myyntihommissa leivän pöytään. Koen tämä investointina. Moni kumppaneista on sanonutkin, että kun ajohommat loppuvat, tulet meille duuniin.”

Viisitoista vuotta sitten lumilautakaverit naureskelivat Tahkon luoville ideoille ja päämäärille, joita hän ajatteli viedä ralliin. Eivät naureskele enää, sillä myös he ovat mukana rallipörinässä.

”Muistan, kun istuimme snoukkajengillä Hangon regatassa iskemässä tarinaa. Sanoin, että olisi siistiä yhdistää lumilautailu ja ralli näyttävään videoon. Siinä ne naureskelivat, että ralli on niin junttia hommaa, ettei tule ikinä onnistumaan”, Tahko kertoo.  

”Ajat ovat muuttuneet. Yksi viime vuoden suosituimpia pohjoismaisia projekteja oli Red Bullin Eero Ettalan ja Kalle Rovanperän yhteisvideo.” 


Urheilu Pride-viikko

Juhliiko urheilu Pride-viikolla?

Ruokaa ja fanielämyksiä kotiinkuljetuksella, tukea junnukiekkoilijoille ja vaikuttavia videoita