Lotta Heikkeri
Ennen urheilua ja politiikkaa ei sopinut sekoittaa. Nyt siihen jopa kannustetaan. Tutkija ja urheilijat kertovat, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita urheilija-aktivismiin liittyy.
Koripalloilija LeBron James astelee kentälle mustassa paidassa, jossa lukee ”I can’t breathe.” Lumilautailija Enni Rukajärvi kehottaa äänestämään ilmaston puolesta. Jalkapalloilija Megan Rapinoe kieltäytyy Donald Trumpin kutsusta Valkoiseen taloon maailmanmestaruuden jälkeen.
Urheilija-aktivismi elää nyt kukoistuskautta. Miksi urheilijat käyttävät ääntään, millaisin keinoin heitä yritetään vaientaa ja miten sponsorit suhtautuvat urheilijoihin, jotka pitävät kiinni arvoistaan? 10.fi sukelsi asian ytimeen.
Urheilijan odotetaan nyt ottavan kantaa
Urheilija-aktivismi eli erilaisten yhteiskunnallisten aiheiden esille nostaminen on huimassa kasvussa etenkin Yhdysvalloissa. Black Lives Matter -protesteja on nähty sekä koripallokentillä että formulavarikoilla, ja urheilijatähdet ovat kannustaneet ihmisiä niin vaaliuurnille kuin hakemaan koronarokotteen.
Tutkija Riikka Turtiainen Turun yliopistolta kertoo, että urheilija-aktivismi on nousussa myös Suomessa. Itse hän kiinnitti huomiota ilmiöön ensimmäisen kerran Venäjällä järjestettyjen yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailujen aikaan vuonna 2013, kun maan seksuaalivähemmistöjen kohtelu nousi puheenaiheeksi kisojen yhteydessä.
”Ruotsalainen korkeushyppääjä Emma Green Tregaro maalasi kyntensä sateenkaaren väreillä, minkä kansainvälinen yleisurheiluliitto sitten kielsi. Silloin minua alkoi kiinnostaa, kuinka paljon urheilijan sananvapautta voidaan rajata sosiaalisessa mediassa .”
Turtiainen tutkii mediaurheilua eli sitä, millä tavoin urheilu on esillä joukkoviestimissä. Hän on tutkinut muun muassa sitä, millaisilla tavoilla naisurheilijoita esitetään mediassa, sekä digitalisoitumisen vaikutusta urheilun seuraajien toimintaan.
Enää vuoden 2013 kisojen kaltainen urheilijoiden mielipiteenvapauden rajoittaminen ei olisi enää mahdollista. Turtiaisen mukaan järjestäjillä voi edelleen olla omia linjauksiaan siitä, miten kisakentillä tulee esiintyä, mutta ulostuloja sosiaalisessa mediassa ei voida rajoittaa samalla tavalla.
Nykyään urheilijoiden jopa odotetaan ottavan kantaa. Etenkin Yhdysvalloissa kansalaisten suhtautuminen urheilija-aktivismiin on muuttunut rajusti: kun Colin Kaepernick polvistui kansallislaulun aikana protestiksi rasismia ja poliisiväkivaltaa vastaan vuonna 2016, vain 20 prosenttia amerikkalaisista oli sitä mieltä, että urheilu ja politiikka voidaan sekoittaa. Neljä vuotta myöhemmin Black Lives Matter -liikehdinnän jälkimainingeissa 70 prosenttia kansasta oli jo sitä mieltä, että seurojen ja liigojen on tuettava urheilija-aktivismia.
Kun aktivismin määrä lisääntyy, on hiljaisuuskin eräänlainen kannanotto, Turtiainen pohtii.
”Nyt enemmänkin kiinnitetään huomiota siihen, jos suuret tähdet eivät sano mitään. Jos joku ei kommentoi mitenkään, kysytään miksei hän ota kantaa. Siinä on tapahtunut iso muutos.”
Omien arvojen mukaan toimiminen johti mediamyllytykseen
Tammikuussa 2019 jalkapalloilija Riku Riski ilmoitti kieltäytyvänsä maajoukkueen harjoitusleiristä Qatarissa maan ihmisoikeustilanteen takia.
”En siinä vaiheessa vielä tiennyt tai ajatellut että se olisi iso juttu, ilmoitin vain päätökseni ja jatkoin normaalia elämää”, hän kertoo.
Riskin päätös nousi uutisaiheeksi sekä meillä että maailmalla. Qatarissa vuonna 2022 järjestettävien jalkapallon MM-kisojen eettisyys on ollut esillä mediassa jo vuosia, ja helmikuussa 2021 The Guardian uutisoi, että kisojen rakennustöissä on kuollut jo yli 6 500 ihmistä. Riskin pelaamattajättämispäätöksen kaltaisia suoria tekoja on kuitenkin nähty vain vähän.
Vaikka Riski ei odottanut mediamyllytystä, hän on tyytyväinen siihen, että Qatarin ihmisoikeustilanne nousi entistä vahvemmin jalkapallokansan tietoisuuteen.
”Aihe sai paljon näkyvyyttä, joten oli hyvä siinä mielessä, että asiasta puhuttiin.”
Riskistä tuli hetkessä suomalaisen urheilumaailman moraalinen äänitorvi, jolta haluttiin jatkuvasti kommenttia sekä Qatarin tilanteesta että muista aiheista. Hän kuitenkin kokee, että ei ole oikea henkilö johtamaan keskustelua.
”Olen ennen kaikkea urheilija, en asiantuntija”, hän pohtii. Urheilijat voivat hänen mukaansa tuoda tärkeitä asioita esiin, mutta mediassa hän toivoisi päästettävän ääneen myös asiantuntijat ja alan tutkijat.
Riskin päätöstä kehuttiin, mutta samalla se nosti esiin kiperiä kysymyksiä, joihin monella urheilutoimijalla ei ollut vastausta. Millainen moraalinen vastuu liitolla tai maajoukkueella on ottaa huomioon isäntämaan tilanne? Voidaanko ihmisoikeuksia edistää samalla, jos pelataan kentillä, joiden rakentamisessa on kuollut tuhansia ihmisiä?
Riikka Turtiaisen mukaan urheilu on harvoin pelkkää urheilua.
”Se on yleinen eetos, eikä vain suomalainen ilmiö, että urheilu ja politiikka pitäisi pitää erillään. Mutta mikä olisi poliittisempaa kuin isot arvokisat?” hän kysyy.
Turtiaisen mukaan on edelleen hyvin poikkeuksellista, että urheilija pistää yhteiskunnalliset asiat ja omat arvonsa taloudellisen edun ohi.
”Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että mitä jos Messit ja muut sanoisivat, että eivät lähde MM-kisoihin. Olisi tosi mielenkiintoista nähdä, miten fanit ja sponsorit reagoisivat. Ja joutuisiko FIFA tässä vaiheessa myöntymään? Onko se edes käytännössä mahdollista?”
Haittaako aktivismi urheilua?
”Annetaan urheilijan keskittyä urheilemiseen.” Näin sanotaan usein, kun puheeksi tulee urheilun ja arvojen yhdistäminen. Mutta onko kyseessä aito huoli urheilusuorituksen häiriintymisestä vai helppo keino väistää hankalia kysymyksiä?
Kolmen yhdysvaltalaisen yliopiston tutkijat paneutuivat tähän teemaan vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessa. NFL-pelaajien analyysi osoitti, että urheilija-aktivismi ei vaikuta heikentävästi huippu-urheilijoiden suoritustasoon. Mielenilmaukset, kuten polvistuminen kansallislaulun aikana, eivät myöskään heikentäneet joukkuetovereiden suoritusta.
Tutkijoiden mukaan tätä niin kutsuttua häiriintymisargumenttia käytetään usein peittämään se, että puhuja on eri mieltä urheilija-aktivistin kanssa. Sen sijaan, että hän joutuisi tuomaan oman vastakkaisen mielipiteensä ilmi, häiriintymisargumentti tarjoaa kätevän tavan lopettaa aiheen esille tuominen.
”Tämä argumentti, vaikka se olisi totta, esittää urheilijat vain ihmisten viihdyttämiseen luotuina pelaamisrobotteina eikä monimutkaisina, sosiaalisella omallatunnolla varustettuina ihmisinä, joita he ovat. Toivomme, että tutkimuksemme osoittaa, etenkin jos jatkotutkimukset vahvistavat sen löydökset, että häiriintymisargumentti ei ole pätevä syy rajoittaa urheilijoiden sosiaalista aktivismia”, kertoi tohtori Daniel Hawkins, yksi tutkimuksen tekijöistä, Nebraskan yliopiston haastattelussa.
Mikä sitten estää urheilijoita ottamasta kantaa? Kysyimme asiasta joukolta 10.fi:n hubiin kuuluvia suomalaisia ammattiurheilijoita. Kaikki vastanneet kertoivat kokeneensa vähintään toisinaan urheilun ja oman arvomaailman olevan ristiriidassa.
Kaikkien vastanneiden mielestä urheilijoilla on mahdollisuus muuttaa maailmaa ja tuoda keskusteluun tärkeitä teemoja. Suurin syy sille, että omaa mielipidettä ei tuoda julki, on että urheilija ei koe tietävänsä asioista tarpeeksi. Osaa myös huolestutti sponsoreiden ja yhteistyökumppanien reagointi.
Yksi kyselyyn vastanneista oli aitajuoksija Elmo Lakka. Hän tunnistaa ristiriidan siinä, kuinka oma halu arvostaa luontoa, suomalaisuutta ja puhdasta vettä ei aina ole linjassa urheilijuuden realiteettien kanssa.
”Haluaisin omalla toiminnallani ehkäistä ilmastonmuutosta, mutta silti joudun toisinaan toimimaan vastoin arvostamiani asioita. Huippu-urheilu-ura vaatii minua muun muassa käyttämään matkustamiseen lentokonetta, juomaan vieraassa maassa muovipullotettua vettä, käyttämään vuodessa kymmeniä pareja urheilukenkiä ja vaatteita, jotka eivät ole Suomessa valmistettuja. Tässä ajatukset ja teot eivät täysin kohtaa”, hän pohtii.
Lakka kertoo, että ei arastele tuoda mielipiteitään julki, kunhan vain on perillä asiasta.
”En pidä mutuilusta, vaan asioista, joihin otan itse kantaa, pitää oikeasti olla taustat ja tietämys aiheesta hallussa. Mielipide ja fakta ovat tietysti kaksi eri asiaa, mutta itse en halua sanomisillani johtaa harhaan esimerkiksi minua seuraavia ihmisiä.”
Näin urheilija luo muutoksen mahdollisuuksia
Miten sitten lähteä liikkeelle, jos urheilija mielii tuoda omia mielipiteitään ja arvojaan vahvemmin julki?
Riku Riski kehottaa aina ottamaan asioista selvää. Ensimmäiseen vastaan tulevaan lähteeseen ei välttämättä kannata luottaa, mutta jos urheilijalla on halu ottaa kantaa, hän kannustaa rohkeuteen.
”Ei tarvitse missään nimessä olla asiantuntija, jotta voi ottaa kantaa. Asiantuntijat ovat sitten erikseen. Minun mielestäni urheilija voi halutessaan hyödyntää omaa asemaansa ja näkyvyyttään ja luoda muutoksen mahdollisuuksia.”
Rohkeuteen kannustaa myös Riikka Turtiainen. Hän kehottaa urheilijoita valmistautumaan siihen, että vastareaktiot voivat olla vahvojakin. Esimerkiksi Huuhkajien pelaajat ovat saaneet vihapostia otettuaan kantaa rasismiin.
Turtiainen muistuttaa, että aktivismi ei kuitenkaan toimi, jos se on päälleliimattua. Jos se ei tule luonnostaan, aktivismista ei ole hyötyä urheilijalle eikä yhteistyökumppanillekaan.
”Kenestäkään ei voida leipoa aktivistia. Aiheesta pitää välittää itse, muuten siitä katoaa merkittävyys.”
Sosiaalisen median kanavissa tapahtuvaa aktivismia vähätellään usein kutsumalla sitä kliktivismiksi: on helppo osallistua trendaavaan aiheeseen, joka kuolee yhtä nopeasti kuin on syntynytkin. Toisaalta yksittäisestä hashtagista lähtenyt ilmiö voi laajentua, löytää uusia yleisöjä urheilijoiden kautta ja päätyä valtamedian käsittelyyn.
”On esimerkkejä siitä, miten aktivismi on poikinut jotakin suurempaa. Esimerkiksi tasa-arvokysymyksissä on oikeasti muutettu maailmaa”, Turtiainen kertoo.
Hänen mukaansa urheilijan ei kannata pelätä sponsorien reaktioita. Aktivismi voi parhaimmillaan sopia sekä urheilijan että sponsorin olemukseen.
”Siinä on valtavasti mahdollisuuksia. Sponsorointi on tänä päivänä jo muutakin kuin sitä, että yritys tukee urheilijaa, jotta tämä menestyisi. Nyt ei puhuta vain menestyksestä vaan siitä, että urheilijalla on jotain merkittävää sanottavaa, jonka kautta sponsori voi profiloitua.”
Haluatko uusimmat urheilumarkkinoinnin sisällöt suoraan sähköpostiisi?
