in

Nuoren tennistähden kumppanuuksien arvo kymmenkertaistui US Open -voiton myötä

Kuvakaappaukset Instagram ja KHL Cards


Makia ja Koff tekivät HIFK-malliston

Vaatebrändi Makia ja juomavalmistaja Koff ovat julkaisseet vaatemalliston, jolla osoitetaan tukea Helsingin IFK:lle Liiga-kauden alkaessa.


Saako urheilija olla somevaikuttaja?

Millainen on vakavasti otettava urheilija? Tätä pohtii aitajuoksija Nooralotta Neziri tuoreessa Instagram-päivityksessään. ”Jos urheilija näyttää somessa elämäänsä ja samalla kumppaneitaan, joiden avulla edes pystyy tekemään urheilua täysipäiväisesti, niin miksi se tekisi kenestäkään vähemmän urheilijaa?” hän kysyy.


Jalkapallojoukkueelle oma levy-yhtiö

Valioliigajoukkue Wolverhampton Wanderers on perustanut ensimmäisenä brittiläisenä jalkapalloseurana oman levy-yhtiön. Alkuun paikallisiin lahjakkuuksiin keskittyvä levymerkki aikoo antaa muusikoille näkyvyyttä seuran kanavissa ja otteluissa. Jakelusta vastaa Warner Musicin omistama yhteistyökumppani, kertoo SportsPro Media.


Koripallotähti tekee sisältöä golfturnauksesta

NBA-tähti Stephen Curryn oma mediayhtiö on solminut NBC:n kanssa monivuotisen yhteistyön golfin Ryder Cupin sisällöistä. Kovana golfaajanakin tunnettu Curry pyörii turnauksen kulisseissa ja on mukana NBC Golf -kanavan lähetyksissä.


Hiihtoliitto yhteistyöhön Ilta-Sanomien kanssa

Hiihtoliitto ja Ilta-Sanomat käynnistävät mittavan yhteistyön, jonka kautta liiton toimintaa ja halutaan tehdä tutuksi sekä laajalle yleisölle että yrityskumppaneille. 

”Voimakkaan markkinoinnin avulla linkitämme toimialueemme yhteen myös mielikuvatasolla. Kaikki tietävät Hiihtoliiton; tavoitteemme on, että vastaisuudessa myös edustamamme toiminta tunnetaan kokonaisvaltaisesti”, kertoo Hiihtoliiton markkinointipäällikkö Maija Loikkanen tiedotteessa.


Tenniskomeetan yhteistyökumppanuudet käyvät kuumille kiville

Tennismaailmaa suvereenilla US Openin voitolla kohahduttanut Emma Raducanu on kovassa huudossa myös sponsorien parissa. Samalla kumppanuuksien hinta on lähtenyt rakettimaiseen nousuun. The Mirror -lehden mukaan Raducanun aiemmat kumppanuudet Niken ja Wilsonin kanssa ovat olleet arvoltaan noin 100 000 puntaa (noin 116 000 euroa), mutta uudet kumppanuudet voivat olla arvoltaan kymmenen kertaa enemmän.

Raducanulla riittää nyt ottajia. Ensimmäisenä julkistettiin yhteistyö korubrändi Tiffanyn kanssa. Yhteistyötä on viritelty mediatietojen mukaan myös muun muassa Uniqlon, Aston Martinin ja Chanelin kanssa. Myös erilaiset kryptovaluuttayritykset ovat kiinnostuneita 18-vuotiaasta tennistähdestä.

Raducanun mukaan on myös nimetty pingviini Lontoon Sea Life -akvaariossa.


Liverpool panostaa vastuullisuuteen SC Johnsonin kanssa

Jalkapalloseura Liverpool FC ja kulutuskemikaaliyhtiö SC Johnson ovat solmineet pitkäaikaisen yhteistyön, jonka keskiössä on vastuullisuus. Yhteistyön myötä muun muassa stadionin kertakäyttömuoveja kerätään ja muutetaan pakkauksiksi SC Johnsonin tuotteille, jotka tulevat myöhemmin myyntiin Englannissa.


KHL lähti NFT-bisnekseen, myynnissä myös Mörkö-token

Jääkiekkoliiga KHL on lähtenyt mukaan digitaaliseen keräilykorttibisnekseen. KHL Cards -sivustolla myydään erilaisia tuotteita lohkoketjuun pohjautuvan NFT-teknologian avulla. Myyntiin tulee myös Marko ”Mörkö” Anttilasta tehty token.

Lue myös: Urheilu innostui NFT:stä


Ensimmäinen suomenkielinen biisi FIFAssa

Suomalaisartisti Yeboyahin Just se -biisi on ensimmäinen FIFA-peleissä soiva suomenkielinen kappale. FIFA 22 -soundtrackilla on 122 kappaletta 27 eri maasta.



Haluatko urheilumarkkinoinnin tuoreimmat uutiset ja tärkeimmät trendit suoraan sähköpostiisi kerran viikossa? Tilaa uutiskirje!

Kadonneita Instagram-tilejä ja vetoapua markkinointiin supertähdiltä

Padelliitto ja 10.fi yhteistyöhön