in

Jalkapalloseuran Alzheimer-tempauksesta tuli viraalihitti

Kuva: HOY


Viikon MM-poiminnat

Jääkiekon MM-kisojen markkinointiralli käy kuumana. Erilaisia kampanjoita ja somelähtöjä on nähty niin virallisilta kumppaneilta kuin ilmiötä muuten hyödyntäviltä tahoilta.

Finnair valjasti vaikuttajat tekemään kannatushuutoja.

Kisoihin isosti satsaava Lidl tekee paljon myös kevyempää sisältöä someen.

Elisa luottaa meemisisältöön.

Foodoran markkinointi-investoinnit kisoihin ovat olleet miljoonaluokkaa, kertoo Kauppalehti.



Palkkatasa-arvoa jalkapallokentille: USA:n maajoukkuepelaajat tienaavat saman verran

Urheilun tasa-arvo eteni taas nykäyksen verran eteenpäin, kun Yhdysvaltain jalkapallomaajoukkueiden uutisoitiin saavan vihdoin yhtä suurta palkkaa. Myös esimerkiksi MM-kisojen palkintorahat laitetaan yhteen ja jaetaan tasa-arvoisesti kaikkien pelaajien kesken. Vastaavanlaista järjestelmää ei ole yhdelläkään jalkapallon lajiliitolla. Muutos ei ole tullut itsestään, vaan yhdysvaltalaiset naisfutarit ovat jo vuosia taistelleet palkkatasa-arvon puolesta.


Jalkapalloseuran Alzheimer-tempaus nousi viraali-ilmiöksi

Kun argentiinalaisen jalkapallojoukkueen Racing Clubin kapteeni Leo Sigali vastasi pelin jälkeen haastattelussa jokaiseen kysymykseen pelistä ”en muista”, sosiaalisessa mediassa alkoi pyöriä melkoinen huhumylly.

Muutamaa tuntia myöhemmin julkaistulta videolta selvisi, että kyseessä oli tempaus alzheimer-tietoisuuden edistämiseksi. ALMA-järjestön kampanjalla haluttiin muistuttaa, että yksi sairauden ensimmäisistä oireista on juuri lyhytkestoisen muistin heikkeneminen. Kampanja tavoitti mediassa yli 58 miljoonaa ihmistä ja sosiaalisessa mediassa yli 270 miljoonaa impressiota, Adweek kertoo. Järjestön sai konsultointiyhteydenottoja kahdessa päivässä enemmän kuin koskaan koko järjestön historian aikana yhteensä.


Yhdistettyä todellisuutta taalajäillä

NHL:n ensimmäinen yhdistetyn todellisuuden väliakaesitys nähtiin Colorado Avalnchen ja ravintolaketju Chipotlen tempauksessa, jossa jääkone toimitti areenalle jättimäisen annoksen meksikolaista ruokaa.


TikTok panostaa naisten jalkapalloon

TikTok on viime vuosina panostanut vahvasti etenkin naisten urheiluun. Nyt se on myös UEFAn naisten EM-kisojen virallinen viihdealusta. Heinäkuun alussa käynnistyvien kisojen aikana faneille on tarjolla livelähetysten ja behind the scenes -materiaalin lisäksi omia erikoisefektejä ja kilpailuja, TikTok lupaa.

@womensfootball

@TikTok UK becomes an official UEFA Women’s EURO 2022 sponsor. Bring on July! #WEURO2022 #womeninsports

♬ original sound – UEFA Women’s Football


iLOQ ja NHL syventävät yhteistyötä

Suomalainen älylukkobrändi iLOQ syventää yhteistyötään NHL:n kanssa. Brändi oli esillä jo vuoden 2021 playoff-lähetyksissä Euroopassa, seuraavaksi yhteistyö näkyy Suomessa pelattavissa NHL Global Seriesin otteluissa.

”Kun Global Series tuo kotimaan kasvatit takaisn Suomeen, saamme maailmanlaajuista mediahuomiota ja varmistamme ett iLOQin berändi on keskiössä, tuoden meille lisää faneja ja rajoittamattomasti liiketoimintamahdollisuuksia”, iLOQin CMO Joni Lampinen kertoo haastattelussa.

Lue myös: Näin iLOQ rakentaa tunnettuutta ja bisnestä urheilun avulla


Viikon video: Messi nuorena

Jalkapallotähti Leo Messi muistelee saapumistaan Barcelonaan Mastercardin uudella mainosvideolla.

Kympillä-podcast: Brändinrakennus urheilumarkkinoinnin keinoin

Laitetaanko nakkimuki vai glitterstringit eli miksi kohderyhmäajattelu on välillä niin vaikeaa