💡Vinkit

Näin asetat sponsoroinnille tavoitteet

Tavoitteiden asettaminen on ensimmäinen askel menestyksekkääseen sponsorointiin. Jotta kumppanivalinnat osuvat oikeaan ja tulosta tulee, pitää ensin tietää mitä ja ennen kaikkea miksi ollaan tekemässä.

Haluatko tietää, miten urheilusponsorointi voi tukea yrityksesi liiketoiminnan tavoitteita?

1: Aseta sponsoroinnin tavoitteet liiketoiminta edellä

Kun kysyimme vuoden 2020 alussa suomalaisilta sponsorointia tekeviltä markkinoijilta ja urheiluyhteisön edustajilta mitä sponsorointi heidän mielestään on, 89 prosenttia vastaajista määritteli sen markkinoinniksi

Kuten missä tahansa markkinoinnissa, aivan ensimmäiseksi myös sponsorointia tehdessä on asetettava tavoitteet, jotka tukevat yrityksen liiketoimintaa. Halutaanko kasvattaa brändin tunnettuutta tietyissä kohderyhmissä? Tehdä myyntiä verkossa tai ohjata ihmisiä kivijalkaan? Kerätä liidejä B2B-myynnille? Vahvistaa työnantajamielikuvaa? Tarjota asiakkaille tai henkilöstölle elämyksiä? Liittää yritys ihmisten mielikuvissa johonkin tiettyyn strategiseen teemaan?

Kun tavoitteet ovat kirkkaat, on helpompi suunnitella niitä tukevat ja budjettiin sopivat markkinoinnin keinot sekä valita kumppanit, jotka tavoittavat juuri oikeanlaisia kohderyhmiä.  Selkeät tavoitteet auttavat myös urheilijaa, seuraa tai lajiliittoa tuottamaan sisältöä, joka tukee onnistumista.

2: Valitse konkreettisia ja myös euroissa mitattavia tavoitteita sponsoroinnille

Tutkimuksessamme kävi ilmi, että lähes kolmannes sponsorointia tekevistä ei ole mitannut sponsoroinnin toimivuutta lainkaan. Ilman dataa ei kuitenkaan päästä käsiksi siihen, mitä sponsoroinnilla on saatu aikaiseksi – eli onko tavoitteita saavutettu.

Hyvä tavoite on konkreettinen ja mitattavissa. Jos ylätason tavoitteena on näkyvyys tai brändin tunnettuuden kasvattaminen, mitä se tarkoittaa käytännössä ja millä mittareilla sitä halutaan seurata? Jos taas tavoitteena on lisätä myyntiä, kuinka päästään käsiksi siihen, miten kumppanuus vaikuttaa kaupankäyntiin? Kysytäänkö sponsoroinnista asiakastyytyväisyysmittauksissa tai työnantajamielikuvaa kartoittaessa?

Tavoitteiden toteutumista kannattaa mitata ensisijaisesti euroissa. Näin voit varmistua siitä, että panostuksille on saatu vastinetta ja sponsoroinnille on johdon tuki myös jatkossa. Myynnin eurojen seuraaminen on vielä melko suoraviivaista, mutta myös ansaittujen mediaosumien tai brändimielikuvan muuttuminen kannattaa laskea euroiksi.

3: Mittaa ja kehitä sponsoroinnin tehoa jatkuvasti

Sponsorointi ei enää ole sitä, että lyödään nimet paperiin ja yrityksen logo pelipaidan rintamukseen. Nykyaikaisia urheilukumppanuuksia mitataan jatkuvasti ja kehitetään datan pohjalta. Tämä koskee sekä isoja, kampanjavetoisia kumppanuuksia että pienimuotoisempia jatkuvia urheilijayhteistöitä. 

Digitaaliset kanavat tarjoavat oivallisia mahdollisuuksia sponsoroinnin seuraamiseen vaikka reaaliajassa. Älä valitse digitaalisia mittareita turhamaisesti vaan seuraa ensisijaisesti niitä avainlukuja, jotka kertovat jotakin tavoitteittesi edistymisestä, liittyivät ne sitten seuraajien sitoutuneisuuteen, myynnin kehitykseen tai liidien konversioprosentteihin. Mitä luvut kertovat ja miten yhteistyötä kannattaa kehittää niiden pohjalta?

Sponsoroinnin tavoitteiden toteutumista kannattaa mitata myös – ja etenkin – omien kanavien ulkopuolella. Tuo urheilijoiden somekanavien data osaksi jatkuvaa seurantaa, analysoi tekemistä viikko- ja kuukausitasolla ja ota urheilijat mukaan keskusteluun siitä, mikä toimii ja mitä voitaisiin tehdä paremmin.

Me haluamme tehdä sponsoroinnista digitaalista, datavetoista ja kaikkia osapuolia hyödyttävää. Autamme tavoitteisiisi sopivien kumppanien valitsemisessa, konseptien luomisessa ja datan tuottamisessa – halusitpa sitten tukea yrityksen kasvua urheilullisella sisällöllä tai tehdä urheilumarkkinoinnista strategisen kilpailuedun.

Haluatko tietää, miten urheilusponsorointi voi tukea yrityksesi liiketoiminnan tavoitteita? Sovi maksuton sparraus!

Back to Top