in

Janne Puhakka ja EA Sports yhdenvertaisen kiekkokulttuurin asialla, vaikuttajamarkkinoinnin määrä kasvoi 41 %

Kuvakaappaus EA Sportsin videosta


Vaikuttajamarkkinoinnin määrä huimassa kasvussa Suomessa

Vaikuttajamarkkinoinnin määrä Suomessa oli vuonna 2021 noin 39,4 miljoonaa euroa. Vuoteen 2020 verrattuna kasvua on peräti 41 %.

IAB Finlandin ja Kantarin arvio perustuu osin sekä vaikuttajatoimistoilta että vaikuttajilta kerättyihin tietoihin, ja osin arvioihin markkinan eri toimijoiden suuruusluokasta. Mukaan ei ole laskettu vaikuttajan kanavien ulkopuolella tapahtuvia lähtöjä, kuten sponsorointia.

Lue lisää: Hyviä syitä tehdä urheilullista vaikuttajamarkkinointia



NFL:n varauskierros näkyi somessa ja metaversumissa

Amerikkalaisen jalkapallon NFL:n varauskierros on suuri tapahtuma myös faneille. Tänä vuonna mukana oli ennätysmäärä sosiaalisen median aktivointeja ja uutta teknologiaa. Snapchatissa käytössä oli interaktiivinen lisätyn todellisuuden linssi, Instagramissa taas pelattiin peliä, jossa ennustettiin valintoja, kertoo Adweek.

Somepöhinän lisäksi varauskierroksen aikana metaversumitaiteilija Gabe Gault maalasi reaaliaikaisia virtuaaliteoksia.


Onko naisten urheilu pandemia-ajan voittaja?

Koronapandemiasta seurasi myös hyvää: urheilusta, eritoten naisten urheilusta, tuli saavutettavampaa digitaalisissa kanavissa. Tämä heijastuu myös siihen, millaisia lähetyksiä urheilufaneille tarjotaan nyt, kertoo urheilu- ja viihdeagentuuri CSM:n Robert O’Leary blogikirjoituksessaan SportsPro Median sivuilla.

”Kotona olevat fanit olivat niin urheilunnälkäisiä, että kun urheilu teki paluun, he olivat avoimempia uudenlaisille formaateille ja valmiita uudenlaiseen vuorovaikutukseen urheilun kanssa. YouGovin tuore data paljastaa, että 21 prosenttia englantilaisista aikuisista on lisännyt naisten urheilun seuraamista pandemian aikana”, hän kirjoittaa.


JoMan pesäpallopyhätöstä Bolt Stadion

Pesäpallojoukkue Joensuun maila ja rekrytoinnin teknologiayhtiö Bolt.works ovat solmineet pitkäkestoisen yhteistyön, jonka myötä JoMan kotistadion nimetään Bolt Stadioniksi. ”Haluamme olla vahva kumppani JoMan yritysverkostolle ja ansaita paikkamme joukkueessa hyvän tekemisen kautta. Tulemme käyttämään stadionia myös omiin tilaisuuksiin ja tuomaan asiakkaita ja työntekijöitä JoMan matseihin, kertoo Boltin Joensuun aluepäällikkö Anne-Paula Mähönen tiedotteessa.

Lue myös: Haastattelussa Bolt.worksin Timo Hakkarainen


Viikon video: Janne Puhakka ja EA Sports yhdenvertaista jääkiekkoa edistämässä

Jääkiekkoilija Janne Puhakka peräänkuuluttaa yhdenvertaisempaa jääkiekkokulttuuria yhteistyössä EA Sportsin kanssa. Tunteikkaassa klipissä nähdään jäällä Puhakan lisäksi muun muassa Siim Liivik, Elina Gustafsson, Rami Ruohonen, Annina Rajahuhta ja Reetta Valkjärvi.

”Homoseksuaalisuus oli pitkään tabu jääkiekkomaailmassa. Kannustaakseni avoimempaan keskusteluun olen tällä kaudella tehnyt yhteistyötä pelibrändi EA Sportsin kanssa. On hienoa, että EA Sports haluaa edistää kulttuurista muutosta ja tukea heitä, jotka tekevät töitä sen eteen. … Osana yhteistyötä suunnittelin EA Sports x Janne Puhakka Pride-teemaisen pelipaidan, joka näkyy myös tällä videolla”, Puhakka kirjoittaa Instagramissa.

43 % faneista on ostanut urheilijan tai seuran mainostamia tuotteita ja palveluita

Urheilu ja urheilijat mediana – Katso webinaaritallenne!