in

Kansallinen liiga lahjoittaa urheiluhijabeja, salibandyn MM-kisoista hiilineutraalit

Kuva: Kansallinen liiga


Kansallinen Liiga ja Nike lahjoittavat urheiluhijabeja

Jalkapallon Kansallinen liiga lahjoittaa jokaiselle Suomessa hijabia käyttävälle jalkapallon pelaajalle Nike Pro -malliston hijabit. Tavoitteena on edistää urheilun yhdenvertaisuutta ja kannustaa muslimityttöjä pelaamaan.

”Teemme jatkuvasti työtä sen eteen, että urheilu kuuluu kaikille riippumatta pelaajan lähtökohdista. Suomi on yhä monimuotoisempi ja haluamme paremmin huomioida erilaiset tarpeet tyttöjen tullessa osaksi jalkapalloperhettä. Toivomme esimerkillämme rohkaisevamme muita lajiliittoja mukaan yhdenvertaisen liikunnan ja urheilun edistämiseen”, kertoo Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja tiedotteessa.

Lähtö on saanut osakseen kannustuksen lisäksi myös odotetusti paljon kritiikkiä etenkin sosiaalisen median maahanmuuttovastaisissa piireissä. Tällaisia kommentteja emme aio jakaa täällä.


Miesten salibandyn MM-kisat 2022 järjestetään hiilineutraalisti

Sveitsissä vuonna 2022 järjestettävästä miesten salibandyn maailmanmestaruuskisojen lopputurnauksesta aiotaan tehdä täysin hiilineutraali tapahtuma. Tavoite koskee niin areenan toimintoja, joukkueiden matkustamista ja majoittumista, fanien matkustamista, tapahtumassa tarjoiltavaa ruokaa sekä materiaalihankintoja ja jätteitä.

Kansainvälinen salibandyliitto arvioi, että kokonaisuudessaan vuoden 2022 MM-kisat tuottavat 3 000 tonnia hiilidioksidia, ja tämä määrä tullaan kompensoimaan. Faneja kannustetaan matkustamaan paikalle joukkoliikennettä ja kimppakyytien avulla ja kompensoimaan omia hiilipäästöjään.

Lue myös: Urheilussa vastuullisuudesta on tullut liiketoiminnan edellytys


Lidlin kesäkampanja herättää keskustelua

Lidlin jalkapalloteemainen kesäkampanja on paitsi ilahduttanut myös kirvoittanut paljon keskustelua.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti moittii Kauppalehden haastattelussa kampanjaa ja Lidlin kesäbiisiä jalkapallon arvoa loukkaavaksi: ”Pidän tuota tapaa käsitellä teemaa suomalaisia faneja ja jalkapallon ystäviä loukkaavana. Ainakaan minkäänlaista arvostusta tehdylle työlle tässä ei osoiteta, mutta se on nyt heidän tapansa sitten markkinoida.”

Lidl ei ole Palloliiton yhteistyökumppani, vaan ketju on kansainvälisesti UEFA:n virallisten kisatuotteiden kauppa. Tämän vuoden kesäbiisiä Ay Makarena (ft. Spekti) on katsottu YouTubessa jo yli 850 000 kertaa.


Osta Bottaksen GT-Mersu – kaupan päälle kartingia F1-tähden kanssa

F1-kuski Valtteri Bottas myy vuosimallin 2018 Mercedes-Benz AMG-GT S -autonsa yhteistyössä Tori.fi:n kanssa. Auton ostaja pääsee ajamaan kartingia Pippon radalla Bottaksen kanssa ja viettämään aikaa formulatähden kanssa.


F1 on ollut Mercedekselle kannattava investointi

Mercedes-Benz käytti vuonna 2020 formulatalliinsa 373 miljoonaa euroa, uutisoi Iltalehti. Massiivinen investointi on kuitenkin kannattanut, sillä talli teki voittoa 15,6 miljoonaa euroa.


Ajax sulatti pokaalin ja myi sen osissa faneille

Hollantilainen jalkapalloseura AFC Ajax juhlisti 35:ttä maan pääsarjan voittoaan sulattamalla pokaalin ja tekemällä siitä 42 000 hopeista tähteä faneille. Tempauksella haluttiin konkreettisesti osoittaa, että palkinto on voitettu fanien ansiosta. 


Huuhkajat näkyy juomatölkeissä

Jalkapallohuuman kasvu näkyy myös kaupan juomahyllyllä. Palloliiton kumppani Sinebrychoff on tuonut kauppoihin Huuhkaja-teemaiset olut- ja lonkerotölkit sekä Coca-Cola-pakkaukset. Alkoholijuomat olivat myynnissä jo viime vuonna, mutta ne saivat uuden kierroksen kun EM-lopputurnaus peruttiin koronapandemian takia.


Suomessa käytettiin 28 miljoonaa vaikuttajamarkkinointiin vuonna 2020

Sosiaalisen median vaikuttajien omissa kanavissaan tekemän vaikuttajamarkkinoinnin määrä vuonna 2020 oli Suomessa 27,9 miljoonaa euroa, kertoo IAB Finlandin ja Kantarin selvitys. Arvio perustuu vaikuttajatoimistoilta ja vaikuttajilta kerättyyn dataan, eikä siihen ole laskettu mukaan esimerkiksi sponsorointia tai tapahtumayhteistyötä.

Lue lisää: Urheilijasta somebrändiksi


ManU menetti jättimäisen diilin faniprotestien takia

Jalkapalloseura Manchester United on menettämässä jättimäisen kumppanuussopimuksen fanien tyytymättömyyden takia. The Hut Group ja ManU olivat pitkällä keskusteluissaan, joiden seurauksena Myprotein-lisäravinneverkkokauppa nousisi seuran uudeksi paitasponsoriksi, mutta fanien viimeaikaiset protestit, jotka kannustivat brändejä boikotoimaan seuraa, pistivät hankkeen jäihin, kertoo Sportspro Media. Kymmenen vuoden mittaisen paitakumppanuuden arvo on noin 200 miljoonaa puntaa eli noin 232 miljoonaa euroa.


Savo Volley polki 15 000 euroa

Kuopiolainen Savo Volley järjesti pyöräilytempauksen, jolla kerättiin seuran kassaan 15 000 euroa. Pelaajat esittivät faneille haasteen: jos välieräotteluun ostettaisiin yli tuhat kymmenen euron hintaista tukilippua, pelaajat ja valmentajat hyppäisivät pyörän selkään ja polkisivat Kuopiosta Vieremälle.

Fanit innostuivat tempauksesta, lippuja myytiin yli 1100 kappaletta, ja faneja oli myös kannustamassa reitin varrella.


Olympialaiset näkyvät striimauspalvelu Twitchissä

Tokion kesäolympialaisia halutaan tuoda lähemmäs nuorta yleisöä sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi videopalvelu TikTokissa. Yhdysvaltalainen mediayhtiö NBC lähettää olympialaisten sisältöjä suoratoistopalvelu Twitchissä, kertoo Engadget. Päivittäisten huippuhetkien lisäksi Twitch-kanavalla nähdään urheilijoiden haastatteluja ja olympialaisiin liittyviä kilpailuja.


Naisten urheilua esiin nostava startup sai rahoittajaksi nimekkäitä urheilijoita

Naisten urheilu jää edelleen mediahuomiossa miesten urheilun varjoon. Yhdysvalloissa vain 4 prosenttia median käsittelemästä urheilusisällöstä koskee naisten urheilua.

Tuore yhdysvaltalainen startup Just Women’s Sports haluaa muuttaa tämän tuomalla lisää näkyvyyttä naisten urheilulle niin kirjoitetussa tekstissä, podcasteissa ja lopulta liveotteluissa. Startup keräsi ensimmäisellä rahoituskierroksellaan 3,5 miljoonaa dollaria. Rahoittajiksi on lähtenyt nimekkäitä urheilijoita, kuten WNBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Elina Delle Donne. Myös NBA-tähti Kevin Durantin sijoitusyhtiö Thirty Five Ventures on yksi yrityksen pääsijoittajista.


Ralph Lauren tekee baseball-tyylistä muotia

Muotibrändi Ralph Laurenin tuore mallisto kumartaa baseball-historialle ja tuo vaatteisiin suurseurojen logot.

”Kun tähdet sanovat, että tämä on siisti juttu, niin kai se on pakko uskoa itsekin” – Subsoccer haluaa koukuttaa maailman 3,7 miljardia futisfania

Digi tuo sponsoroinnin lähemmäs myyntiä ja markkinointia