in

Sometrendit 2022 – ota nämä viisi asiaa haltuun

Esittelemme viisi tämän vuoden tärkeintä sosiaalisen median trendiä ja kerromme, miten ne kannattaa ottaa tehokäyttöön myös urheilumarkkinoinnissa.


1: TikTokin voittokulku jatkuu

TikTok mainitaan jokaisessa vuoden 2022 trendiennusteessa. Lyhyisiin videosisältöihin ja erilaisiin trendeihin keskittyvä kanava on Hubspotin mukaan erityisen tehokas paikka tavoittaa nuoret sekä tulevat kuluttajat.

Markkinoijien ja sponsorien katseet kääntyvät siis ensi vuonna entistä tiukemmin TikTokiin. Urheilijoiden, seurojen ja tapahtumien kannattaa viimeistään nyt miettiä kanavan haltuun ottamista. Kuten missä tahansa somekanavassa, myös TikTokissa pitää mennä kanavan ehdoilla: jos esiintymishalua, hyviä ideoita ja tekemisen intoa riittää, tarjoaa TikTok urheilijoille ja seuroille mainion alustan sitouttaa faneja ja löytää uusia kulmia kumppanuuksiin.


2: Sisällöt lyhenevät entisestään

Ensi vuonna sosiaalisessa mediassa nähdään entistä lyhyempiä ja tiiviimpiä sisältöjä, arvioivat talouslehti Forbesin haastattelemat asiantuntijat. Pidemmät sisällöt palastellaan nopeasti kulutettaviksi osasiksi, jokaiseen kanavaan sopivalla tavalla.

Urheilu on toimintaa täynnä, joten someen soveltuvasta materiaalista ei ole pulaa. Fanit haluavat nähdä pikauusintoja ja parhaita paloja eri kanavissa, joten pelien ja kisojen sisällöntuotantoon kannattaa panostaa. Urheilijat taas voivat viedä seuraajat kisojen kulisseihin.


3: Vaikuttajien merkitys brändien sisällöntuotannossa kasvaa

Sosiaalisen median sisällöntuotanto on edelleen monen brändin kompastuskivi. Hootsuiten trendiraportin mukaan yhä useampi brändi hyödyntääkin vaikuttajia ja muita sosiaalisen median sisällöntuottajia laadukkaan kuva- ja videomateriaalin tuottamisessa.

Markkinoijan kannattaa nyt valjastaa urheilijatiiminsä sisällöntuottajiksi ja muistaa hyödyntää parhaiten toimivia sisältöjä entistä tehokkaammin omissakin kanavissa.


4: Myös mainosten sisältöön panostetaan

Sosiaalisen median mainosstrategiat muuttuvat vuosi vuodelta. Forbesin haastattelemat asiantuntijat uskovat, että somemainonnasta tulee entistä tuloshakuisempaa. Sen sijaan, että kuluttajia pommitettaisiin kyllästymiseen asti tuoteviesteillä, panostavat brändit nyt luoviin sisältöihin myös sosiaalisessa mediassa.

Urheilullinen vaikuttajamarkkinointi on tärkeä osa markkinoinnin jatkuvaa tekemistä. Budjettia kannattaa siis varata myös urheilijoiden parhaiten toimivien kumppanisisältöjen mainostamiseen.


5: Verkkokauppa tulee someen

Verkkokauppa ja ostokset tuodaan entistä lähemmäs kuluttajia sosiaalisessa mediassa. Etenkin vanhempia kohderyhmiä tavoittavassa Facebookissa verkkokaupan tuominen osaksi sisältöjä on ensi vuoden tärkeimpiä trendejä, arvioi Social Media Today. Myös Instagramin Live Shopping -sessiot ovat nousseet tehokkaaksi tavaksi tehdä myyntiä.

Aikaansa seuraava markkinoija kutsuu nyt valovoimaiset urheilijat hostamaan live shopping -iltaa tai esittelemään tuotteita omalle yleisölleen omalla tyylillään. Seurojen taas kannattaa tuoda fanituotteet myyntiin suoraan niihin kanaviin, joissa fanit viettävät aikaa.



Haluatko valjastaa urheilun kasvun vauhdittajaksi! Tutustu palveluihimme!

Ihmisoikeuksia, uudistuneita seuratunnuksia ja luovia kumppanitoteutuksia

Miltä sponsorointi näyttää 2022? Osallistu, vaikuta ja voita illalliskortti Urheilugaalaan!