in

NHL maanittelee pelaajia someen, Real Madrid rakentaa prameaa areenaa

Kuvat: TikTok, Real Madrid, Billebeino


NHL pohtii: miten aktivoidaan pelaajat somessa?

NHL maanittelee pelaajia aktiivisiksi sosiaalisessa mediassa digitaalisten työkalujen avulla yhdessä Greefly-someyhtiön kanssa. Tavoitteena on tarjota nykyisille ja tuleville kiekkofaneille entistä enemmän sisältöä ja viihdettä pelitapahtumien ulkopuolella. Kohdeyleisönä somessa ovat etenkin nuoret, joita on hankalampi tavoittaa perinteisten medioiden kautta, kertoo SportsPro Media.

”NHL:ssä kaikki pelaajista lipunmyyjiin ymmärtävät sosiaalisen median voiman intohimoisten fanien sitouttamisessa ja viihdyttämisessä”, kertoo Sean Dennison NHL:stä.

Osa NHL-pelaajista on ottanut somen omakseen. Esimerkiksi Brendan Gallagher on ilahduttanut faneja muun muassa hämmentävän tarkoilla sitcom-hahmojen imitoinneilla ja muulla huumorisisällöllä.


Karhu Basketille puuhataan jättihallia

Kauhajoella rakennetaan yksityisellä rahalla suurta monitoimihallia, johon mahtuu 5 000 henkeä, eli noin puolet kunnan ihmisistä, kertoo Yle. Hallin pääkäyttäjäksi on tulossa paikallinen ylpeys Karhu Basket.


Ikoneita Billebeinon ja Urheilumuseon huppareissa

Vaatebrändi Billebeinon ja Urheilumuseon yhteistyömalliston tuoreimmat vaatteet kunnioittavat jääkiekon ikoneita. Vaatteissa komeilevat Matti Keinonen, Veli-Pekka Ketola ja Lasse Oksanen.


Urheilijoiden tulot kiinnostivat veropäivänä

Tämän viikon uutisointia ovat hallinneet viime vuoden tulotiedot. Veropäivänä tarkasteltiin myös parhaiten tienanneita suomalaisurheilijoita. Vertailun tekeminen on urheilijoiden kohdalta kuitenkin vaikeaa, sillä osa suomalaisurheilijoista maksaa veronsa ulkomaille, ja moni rahastoi urheilusta saamiaan tuloja urheilijarahastoon.

Viikolla on muutenkin pohdittu urheilijoiden tuloja: Ilta-Sanomat uutisoi Maria Huntingtonin yrityskuvioista, ja Jasmi Joensuu avasi Ylen Instagramissa, millaisista asioista urheilijan tulot voivat muodostua.


Naisurheilijoihin keskittyvä Nike-diili USA:n jalkapallohistorian suurin

Nike jatkaa jo 90-luvulla käynnistynyttä yhteistyötään Yhdysvaltojen jalkapallomaajoukkueen kanssa. Uuden kumppanuuden arvoa ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta mediatietojen mukaan vaatediili on maan jalkapallohistorian suurin kautta aikain ja myös yksi suurimmista Niken jalkapallokumppanuuksista.

Kumppanuuden kärkenä ovat naisten maajoukkue ja yhdenvertaisuuden edistäminen jalkapallokentillä. Yhdysvaltalaiset naisjalkapalloilijat ovat kärkeä markkina-arvoltaan suurimpien urheilijoiden listauksissa.

Lue myös: 5 hyvää ja tutkittua syytä panostaa naisten urheiluun


HIFK kutsui Ranskan futismaajoukkueen lätkämatsiin

Ensi viikolla Helsingissä pelataan jalkapallon Suomi-Ranska-maaottelu. HIFK julkaisi Twitterissä ranskankielisen kutsun, jossa toivotti Antoine Griezmannin ja muun maajoukkueen vierailemaan HIFK-KooKoo-ottelussa matkansa aikana.


Miltä näyttää Real Madridin uusi kotipesä?

Parhaillaan remontoitavasta Santiago Bernabéu -areenasta saatiin esimakua tällä viikolla, kun Real Madrid julkisti videon uudesta kotipesästään. Modernisoidulla areenalla voidaan järjestää myös musiikkitapahtumia ja amerikkalaisen jalkapallon otteluita, joille esiin rullataan oma nurmi.

Lue myös: Näin stadionit panostavat aktivointiin


Noriaki Kasai Harvian brändilähettilääksi

Kiuasbrändi Harvia on värvännyt suomalaisillekin tutun kasvon brändilähettilääkseen: mäkihyppääjä Noriaki Kasai edustaa kiukaita Japanin markkinoilla.


Viikon video: Jalkapallo tekee hyvää

Palloliiton tuoreella videolla kuullaan Mehmet Hetemaj’n tarina lajin pariin. 



Haluatko viikon poiminnat ja muut uudet sisällöt sähköpostiisi kerran viikossa? Tilaa Kympin uutiskirje!

Kulkeeko jatkuva markkinointi asiakkaasi vai yrityksesi rytmissä?

Urheilugaala ja 10.fi monivuotiseen yhteistyöhön – uudet kumppanipaketit myyntiin verkkoon