in

Näin teet markkinoinnista tehokkaampaa ja monipuolisempaa urheilukumppanuuksien avulla

Sponsorointi on perinteisesti mielletty urheilun tukemiseksi ja yritysvastuun osoitukseksi. Siitä on kuitenkin tullut entistä tärkeämpi osa myös tavoitteellisten markkinoijien keinovalikoimaa. Näillä vinkeillä teet markkinoinnista entistä tehokkaampaa ja monipuolisempaa urheilijoiden avulla.


1: Rikasta markkinointia urheilukumppanuuksilla

Kun kilpailu on kovaa, ei riitä, että yleisölle viestitään vain silloin, kun kampanjat ovat päällä. Brändin täytyy olla läsnä koko ajan, monikanavaisesti.

Urheilullinen vaikuttajamarkkinointi ja pitkäjänteiset urheilukumppanuudet sopivat loistavasti osaksi jatkuvien toimenpiteiden keinovalikkoa. Kun yritys on läsnä eri kanavissa erilaisilla viesteillä vuoden ympäri, markkinointi monimuotoistuu ja tehokkuus kasvaa.

Urheilijoista kannattaa koota tiimi, joka tavoittaa erilaisia kiinnostavia kohderyhmiä ja vie brändin viestiä eteenpäin säännöllisesti ja suunnitelmallisesti. Tiimin kokoa ja kokoonpanoa kannattaa myös vaihdella ajan mittaan ja sovittaa urheilijoiden tekemät sisällöt markkinoinnin vuosikelloon.


2: Tuo lisää tehoa vaikuttajamarkkinointiin

Vaikuttajamarkkinointi on osa yhä useamman markkinoijan työkalupakkia. Jopa 63 prosenttia suomalaista markkinoijista pitää sitä kustannustehokkaampana tai vähintään yhtä kustannustehokkaana kuin muita markkinoinnin keinoja (Ping Helsinki).

Jos vaikuttajamarkkinointi on jo osa yrityksesi markkinointimixiä, kannattaa sitä täydentää tehokkaasti sitouttavilla urheilijoilla. Siinä missä suosituimpien somevaikuttajien kumppanuudet on saatettu myydä loppuun kuukausiksi eteenpäin, urheilijoiden kaupallista potentiaalia ei ole vielä hyödynnetty täysimittaisesti.

Tutkimusten mukaan urheilijoiden kaupalliset yhteistyöt myös sitouttavat kaksi kertaa tehokkaammin kuin muiden somevaikuttajien.


3: Ota urheilu täysivaltaiseksi osaksi markkinointimixiä

Urheilu sopii markkinointimixiin monella eri tasolla. Se kannattaakin tuoda osaksi sekä jatkuvaa tekemistä että kampanjoita.

Urheilullisen vaikuttajamarkkinoinnin ottaminen osaksi maksetun mainonnan kokonaisuutta mahdollistaa pääsyn uudenlaisten sitoutuneiden yleisöjen luokse kustannustehokkaasti.

Urheilijoiden luomia sisältöjä kannattaa hyödyntää myös omassa markkinointiviestinnässä ja ottaa urheilu osaksi sopivia kampanjalähtöjä.

Urheilu markkinointimixissä



Miten urheilu budjetoidaan osaksi markkinoinnin jatkuvaa tekemistä?






Haluatko saada urheilumarkkinoinnin uusimmat trendit, uutiset ja ilmiöt suoraan sähköpostiisi? Tilaa Kympin uutiskirje!

Toyota vei talviurheilutunnelmat Super Bowliin

Super Bowl näytti, mikä markkinoinnissa on tärkeää juuri nyt