in

Urheilumarkkinoinnin UKK: Miten kumppanit valitaan?

Tässä juttusarjassa vastaamme yleisimpiin kysymyksiin urheilumarkkinoinnista, sen tekemisestä ja ostamisesta.


Urheilumarkkinoinnin toimivuuden avain on oikeiden kumppanien valinta. Markkinoija haluaa panostuksilleen vastinetta eli tavoittaa tärkeitä kohderyhmiä tai saada laadukasta sisältöä markkinointiviestinnän tueksi.

Urheilumarkkinointi 2023 -raporttimme kertoo, että suomalaisille markkinoijille tärkeimpiä asioita kumppaneita valitessa ovat urheilijan arvot, somesisältöjen laatu sekä medianäkyvyys. Esimerkiksi urheilumenestys tai lajin suosio eivät ole markkinoijille yhtä merkittäviä tekijöitä.

Oikeiden kumppanien valinta riippuu täysin markkinoinnin tavoitteista ja kohderyhmistä, joita halutaan tavoittaa. Joskus oikea valinta on yksi suuri tähti brändikampanjan kasvoksi, toisinaan taas pienemmistä tileistä koottu urheilijatiimi tavoittaa halutut yleisöt sosiaalisessa mediassa. Tietyissä tilanteissa kumppanuus joukkueen kanssa palvelee tavoitteita parhaiten, joskus taas on syytä panostaa isosti ja ottaa koko laji haltuun.

Myös budjetti vaikuttaa. Maltillisemmalla budjetilla on fiksua panostaa pienempiä mutta erittäin sitoutuneita yleisöjä tavoittaviin, nouseviin urheilijoihin. Urheilijat ovat kiinnostavia myös kansainvälisillä markkinoilla toimiville yrityksille, sillä monilla urheilijoilla on seuraajia ympäri maailmaa.

Onnistumisen edellytys on hyvä ja huolellisesti tehty brand match, johon kuuluvat niin jaetut arvot, markkinoijaa kiinnostavan yleisön tavoittavat kanavat kuin yhteiset tavoitteet. Jos yhteistyö sisältää urheilijan tai seuran sosiaalisen median kanavat, muista käydä huolella läpi potentiaalisen kumppanin tilit. Seuraajamäärän lisäksi tärkeitä määreitä ovat yleisön demografia, sitoutuneisuuden aste sekä sisältöjen laatu.


Haluatko oppia lisää urheilumarkkinoinnin tekemisestä? Lataa Urheilumarkkinoinnin ostajan opas!


Lisää lukemista:
Näin budjetoit urheilullisen vaikuttajamarkkinoinnin
Urheilu brändinrakennuksen työkaluna


Aiemmin Urheilumarkkinoinnin UKK-sarjassa:
Mitä urheilumarkkinointi on?


Raportti: Urheilijoiden arvot ja sisältöjen laatu ovat markkinoijille urheilumenestystä tärkeämpiä

Sponsorointibarometri 2022: Panostukset urheiluun kasvoivat 15 prosenttia