in

Anna Liina Laitinen: “Kiipeilyssä tarvitaan voimaa ja kovaa tahtoa”

Anna Liina Laitinen on Suomen valovoimaisin kiipeilijä, joka etsii flow-tilaa huikaisevan korkeilta kallioseinämiltä ja vaikka konsolipeleistä.

Veri on aina vetänyt Anna Liina Laitista kiipeilemään. Jo ennen kouluikää hän tapitti televisiosta kiipeilyaiheisia Hollywood-elokuvia ja etsi metsästä mahdollisimman vaikeita reittejä kavuttavaksi.

Kiipeily ei tuolloin vuosituhannen vaihteessa ollut vielä nykyisen kaltainen trendilaji. Siinä missä nykyään Suomessa on yli 70 000 aikuista kiipeilyn harrastajaa, Laitisen istuessa television ääressä seikkailuista haaveillen kiipeily oli pienen piirin juttu, josta puhuttiin valtamediassa vain Veikka Gustafssonin Himalajan-valloitusten yhteydessä.

”En edes tiennyt, että Suomessa voisi kiipeillä! Luulin, että on pakko lähteä ulkomaille vuorille kiipeämään!” Laitinen kertoo ja nauraa.

Seitsemäntoistavuotiaana Laitinen pääsi laskettelumessuilla ensimmäistä kertaa kokeilemaan sisäkiipeilyä. Sen jälkeen mikään ei ollut entisellään.

”Lopetin kaiken ja aloin vain kiivetä. Suomessa oli silloin vain yksi kiipeilyhalli Tapanilassa, jonne ajoin koulun jälkeen bussilla. Tein läksyt hallilla, ajoin bussilla keskiyöllä takaisin kotiin ja aamulla taas takaisin kouluun.”

Kiipeily on laji, jossa kilpaillaan oman mielen kanssa

Kiipeilyyn kuuluu monia eri alalajeja aina korkeimpia huippuja tavoittelevasta vuorikiipeilystä kilpaa kiivettäviin lajeihin. Boulderointi sekä liidi- ja nopeuskiipeily nähdään ensi kertaa seuraavissa kesäolympialaisissa.

Vaikka Laitinen aloitti kiipeilyn verrattain myöhään, hän nousi nopeasti Pohjoismaiden kärkeen ja napsi palkintosijoja niin boulderoinnissa kuin liidikiipeilyssä. Nykyään valovoimainen kiipeilyammattilainen panostaa kalliokiipeilyyn, jossa kilpailua käydään ensisijaisesti oman mielen kanssa: kuinka selvittää valtava luonnonseinämä, joka näyttää ensivilkaisulla mahdottomalta kiivetä?

”Tässä lajissa isoon rooliin nousevat henkiset ominaisuudet: miten käyttää mieltä, miten pääsee siihen flow-tilaan”, hän analysoi.

Rohkeuden ja kylmähermoisuuden lisäksi kiipeily vaatii myös paljon voimaa, ketteryyttä ja tekniikkaa. Lajin suola on Laitisen mielestä sen loputon haastavuus: kehitettävää löytyy aina.

”Haluan aina kehittää heikkouksiani. Omia vahvuuksiani ovat kova tahto ja palo kiipeilyyn.”

Laitisen suurin unelma on selättää legendaarinen El Capitan, 914 metriä korkea, lähes pystysuora graniittiseinämä Yosemiten kansallispuistossa Yhdysvalloissa.

”Ennen kuin kupsahdan, kiipeän sen.”

Kiipeilijä, pakettiautolla reissaava koiraihminen ja pelinörtti

Kun Laitinen ei kierrä kiipeilemässä maailmalla, hän reissaa pakettiautolla poikaystävänsä ja karkeakarvaisen mäyräkoiransa kanssa ja etsii uusia kiipeilypaikkoja kotimaasta. Hän on myös pitkään toiminut reitintekijänä Kiipeilyareenalla.

Laitinen kertoo olevansa koukussa flow-tilaan, jonka voi tavoittaa kallioiden lisäksi vaikka maalatessa tai Playstationia pelatessa.

”Lempipelini on Call of Duty. Se on räiskintäpeli, jossa on samoja koukuttavia piirteitä kuin kiipeilyssä. Kiipeilijät itse asiassa pelaavat paljon: kun pelaa aamulla, näkee hyvin millainen koordinaatio ja hermotus on sinä päivänä.”

Myös opintojen pariin palaaminen kiinnostaa Laitista. Hän opiskeli muutaman vuoden ajan maantiedettä ja geoinformatiikkaa yliopistossa, mutta opinnot jäivät kesken kiipeilyn viedessä maailmalle.

”Olen kiinnostunut ympäristön tilan seuraamisesta. Minulla on jo vähän ikävä akateemista elämää, se on hyvää vastapainoa tälle kaikelle.”

Positiivinen, samaistuttava ja vaatimaton kiipeilyn ammattilainen

Kiipeilyammattilaiseksi tuleminen on vaikeaa: hyviä kiipeilijöitä on paljon, ja etenkin kalliokiipeilyssä, jossa ei kilpailla palkintorahoista vaan etsitään mahdollisimman hienoja ja vaikeita reittejä kiivettäviksi, rahat tulevat sponsoreilta ja erilaisista yhteistöistä.

Laitinen on yksi harvoja suomalaisia ammattilaiskiipeilijöitä. Hänen kansainväliset sponsorinsa vaikuttuivat Laitisen positiivisuudesta ja asenteesta.

”Minulla kävi tuuri. Ainahan ei sponsoroida sitä kaikkein parasta kiipeilijää vaan sitä, johon on helppo samaistua”, Laitinen sanoo vaatimattomasti.

Vaatimattomuuteen ei olisi hänen meriiteillään syytä: hänet on nähty niin kiipeilyelokuvissa kuin huikeissa valokuvissa, joita katsellessa korkeanpaikankammoista heikottaa.

Instagramissa Laitisella on noin 50 000 seuraajaa, joista valtaosa tulee Suomen ulkopuolelta. Kiipeily on maailmalla merkittävä urheilulaji, jota seurataan tarkkaan myös valtamediassa: vaikeimpia reittejä selättäneet urheilijat vierailevat ahkeraan televisiossa ja saavat kansallissankarin aseman.

Vaikka Suomesta tulee muutamia maailman parhaita kiipeilijöitä ja kiipeilysalejakin on avattu jo parikymmentä, kiipeilystä ei edelleenkään puhuta paljoa.

”Onneksi pikku hiljaa alkaa hiipiä medianäkyvyyttä tällekin hienolle lajille”, Laitinen pohtii.

🏆 Menestytäänkö yhdessä?

Kuva: ISL

International Swimming League houkuttelee nuoria uintifaneja, Nascar tahkoaa sponsoreille miljoonien arvoa digikanavissa

Kuinka Z-sukupolvesta saadaan urheilufaneja, tähdet lanseerasivat kannabisfirman, maailma muistelee Maradonaa