in

Sponsoroinnin ja urheilumarkkinoinnin trendit 2020

Sponsoroinnin trendit

Miltä sponsoroinnin maailma näyttää vuonna 2020? Ainakin näitä teemoja kannattaa pitää silmällä. 


1: Kasvu. Urheilusponsoroinnin kokonaispotti vuonna 2018 oli 155 miljoonaa euroa. Vuoteen 2010 verrattuna sponsorointipanostukset ovat kasvaneet peräti 55 miljoonaa euroa. Kasvanut rahamäärä tarjoaa urheilulle uusia mahdollisuuksia positiivisen kehityksen vahvistamiseen. Kasvava potti on jokaisen alalla toimivan etu, joten sen eteen kannattaa tehdä töitä yhdessä. Suomalaiset alan ammattilaiset uskovat sponsorimarkkinan kasvuun, vaikka haasteitakin tunnistetaan.


2: Vastuullisuus. Ilmastokriisi on nyt ja tulevaisuudessa aihe, joka herättää paljon mielipiteitä ja huolta. Viimeistään vuonna 2020 brändin on pystyttävä osoittamaan vastuullisuutensa ja oikeuttamaan sen myötä olemassaolonsa. Jokainen markkinointipäättäjä pohtii tällä hetkellä, miten tuoda vastuullisuutta esiin markkinointiviestinnässään. Viherpesukortti saattaa heilahtaa herkästi, mutta joka tapauksessa vastuullisuus on tekoja. Mikä olisikaan parempi tapa kantaa kortta kekoon yhteisössä kuin tukea liikuntaa ja urheilua, ympäristö- ja tasa-arvoasiat huomioiden?


3: Naisten nousu. Nielsen Sportsin tutkimuksen mukaan peräti 84 % urheilufaneista pitää naisten urheilua inspiroivampana kuin miesten urheilua, jota puolestaan pidetään enemmän rahan motivoimana. Esimerkiksi naisurheilun näkyvästä noususta käyvät esimerkiksi suomalaiset pika-aiturinaiset sekä globaalissa mittakaavassa naisten jalkapallo, joka on otettu lajin eurooppalaisissa suurseuroissa selkeästi strategiseksi painopisteeksi.


4: Kumppanuudet. On aika kääntää sponsorointi-sanan merkitys vastikkeettomasta tuesta kohti konkreettista lisäarvon tuottamista. Keskity vuonna 2020 pohjustamaan ja rakentamaan pitkäjänteisiä kumppanuuksia, joiden avulla sekä brändi että urheilija, joukkue tai tapahtuma saavat luotua arvoa. Helppoa tarinan rakentaminen ei ole, mutta vaiva maksaa itsensä takaisin pitkällä aikavälillä. Hyviä vinkkejä kumppanimyyntiin kannattaa ottaa FC Barcelonalta.


5: Palvelumuotoilu. Markkinoinnin ja myynnin trendikkäin ilmiö vaikuttaa myös urheilumaailmassa. Miten palvelet faneja, yleisöä ja sponsoreita? Millaisia reittejä rakennat sitouttaaksesi eri sidosryhmät? Sponsoroinnin tuotteistus on palvelumuotoilua parhaimmillaan.


6: Sponsorointia vai vaikuttajamarkkinointia? Yhä useampi urheilija on myös sosiaalisen median vaikuttaja. Mutta milloin urheilija on urheilija ja milloin vaikuttaja – ja millaisia pelisääntöjä somessa pitäisi sponsoroinnin suhteen noudattaa? Tänä vuonna nähdään taatusti lisää linjanvetoja. 


7: Uudet lajit. Vuoden 2020 olympialaisissa on mukana uusia lajeja kuten skeittaus, mikä tuo varmasti tuoretta näkökulmaa myös kumppanuuksiin ja markkinointiin. Uusien lajien raikasta viestintää kannattaa ehdottomasti seurata.


8: Huuhkajat. Historiallinen EM-paikka nosti suomalaisen jalkapallon puheenaiheeksi niissäkin kahvipöydissä, joissa ei yleensä urheilusta tai jalkapallosta puhuta. Huuhkajat-hype on suuri mahdollisuus myös jalkapalloseuroille kautta maan.


9: Toiminta luo tarinaa. Mediatalojen nettitoimittajat pläräävät päivät pitkät somekanavia ja kansainvälisiä sivustoja klikkejä imuroivien uutispalojen toivossa. Tee jotain konkreettista ja uniikkia yhteisösi hyväksi, niin mediaosuma sekä positiivinen vire urheilubrändisi ympärillä on varma. Tempaukset eivät vaadi budjettia vaan luovuutta. Tyhjien jakkaroiden täyttämistä voi kokeilla vaikkapa tarjoamalla kausikortit ilmaiseksi kirjastolle. Helsinki Seagulls näytti mallia, useat muut seurasivat perässä. Mitä vuonna 2020 keksitään?


10: Olympiavuosi. Olympialaiset on erityinen tapahtuma, jota koko urheilumaailma seuraa. Vastuullisuuteen liittyvät teemat ovat vuosi vuodelta vahvistuva kritiikin kohde ja puheenaihe yli urheilun rajojen. Markkinoinnin näkökulmasta olympialaisissa on poikkeuksellista värinää, sillä olympiabrändiä saavat hyödyntää vain viralliset yhteistyökumppanit, jotka maksavat  olympiarenkaiden käyttöoikeudestaan sievoisia summia. Olympialaisiin liittyvät toteutukset ja mainonta ovat tarkassa syynissä koko alalla.

Hashtag Sports: Urheilua mainonnan maailman ytimessä

Urheilumarkkinointi- ja sponsorointi tutkimus

10.fi kysyi sponsoroinnista, näin urheiluyhteisö ja markkinoijat vastasivat