Vieraskynä
Kisaisännyys on kallis prosessi, jonka hyötyjä on hankala mitata. Mitä olympialaisten järjestelyissä voitaisiin tehdä toisin, pohtii Akseli Tarino vieraskynässään.
Tokion olympialaiset lähestyvät vauhdilla, ja kisat on tarkoitus polkaista käyntiin heinäkuun 23. päivä. Vaikka kilpailut ovat isolle osalle urheilukansasta jokanelivuotinen kliimaksi, olympialaisten järjestäminen vaikuttaa olevan taloudellisesti kisaisännälle melkoinen savotta.
Jokaiset olympialaiset vuoden 1960 jälkeen ovat ylittäneet alkuperäisen budjettinsa keskimäärin 172 prosentilla. Miten tämä on mahdollista ja mitä asialle voisi tehdä? Tässä vieraskynässä pureudun olympialaisten massiivisiin kuluihin ja spekuloin kisojen mahdollisilla tulevaisuudennäkymillä.
Kaikkien aikojen kalleimmat kesäkisat
Kun Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) myönsi syyskuussa 2013 kisat Tokiolle, arvioitiin tulevan kilpailujen kustannusten olevan reilun kuuden miljardin euron luokkaa. Tällä hetkellä Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan Tokion olympialaisista näyttää tulevan kaikkien aikojen kalleimmat kesäkisat poskettomalla, yli 20 miljardin euron hintalapulla. Pelkästään kisojen lykkääminen vuodella arvioidaan kustantavan Japanille yli 2,3 miljardia euroa.
Koska veronmaksajien osuus näistä kuluista on huomattava, ei yllätä, että viimeisimpien mielipidemittausten mukaan yli 50 prosenttia japanilaisista yrityksistä sekä yli 80 prosenttia kansalaisista vastustaa olympialaisten järjestämistä tänä vuonna. Onko olympialaisten järjestämisessä nykyisellä systeemillä siis mitään järkeä?
Käytännössä ei, ainakaan kisaisännän näkökulmasta. Isännyydeltä odotetaan positiivisia vaikutuksia, mutta käteen jää usein ison hintalapun lisäksi pelkästään aineetonta ja yhteiskunnallista hyötyä, jota on erittäin vaikea mitata.
Millaista hyötyä olympialaisten isäntä saa?
Kisaisännyys auttaa toki hetkellisesti luomaan työpaikkoja ja synnyttää vapaaehtoistoimintaa. Uuden infrastruktuurin rakennuttaminen saattaa hyödyttää kansallisia urheilutahoja, mikäli kilpailupaikkoja pystytään valjastamaan aktiiviseen käyttöön myös kilpailujen päätyttyä.
Argumentit olympialaisten hakemisen puolesta nivoutuvat usein mahdollisuuksiin parantaa tieliikenneverkostoa, uudistaa kaupunkia sekä lisätä kansallishenkeä ja -ylpeyttä. Lisäksi kisaisännyys tarjoaa oivan näyteikkunan, jonka avulla maan tai alueen kiinnostusta voidaan lisätä globaalissa mittakaavassa.
Paperilla kisaisännyys kuulostaa mukavalta, mutta teoriassa tähtitieteelliset kustannukset aiheuttavat sen, että olympialaisten järjestäminen on valtion investointien osalta arveluttavaa. Tokiossa kilpailupaikkoja on 42, jonka lisäksi kisaisännän tulee rakennuttaa olympiakylät ja mediatilat, taata sujuva tieliikenneverkosto ja paljon muuta.
Taloudellinen hyöty rakennuttamisesta pysyy harvoin kokonaan isäntämaan sisällä. Lisäksi kustannusten tarkka ennakoiminen on tämän kokoluokan projekteissa epäselvää; samalla kun rakennuskustannuksia ennustetaan alakanttiin, tuloennustuksiin käytetään usein liian optimistisia skenaarioita. Lisäksi hakijat tuppaavat muotoilla luvut heidän kannaltaan sopivan näköisiksi, jotta kansallisen ja poliittisen tuen saaminen on helpompaa.
Kulujen osalta asiaa ei tee myöskään helpommaksi se, että KOK ottaa huomattavasti isomman siivun kansainvälisistä TV-tuloista kuin esimerkiksi 1990 luvulla. Kun 90-luvulla KOK:n osuus TV-tuloista oli neljä prosenttia, Rio de Janeiron kisoissa 2016 KOK:n siivu oli kohonnut peräti 70 prosenttiin.
Olympialaisten aiheuttamien hyötyjen tutkiminen on erittäin vaikeaa ja työlästä. Tarkkoja vaikutuksia pystytään näkemään vasta pidemmän aikavälin jälkeen. Esimerkiksi Naganon olympialaisten on tutkittu auttaneen alueen asukkaiden käsityksiin ulkomaalaisia turisteja kohtaan sekä lisänneen heidän yleistä tietoisuuttaan ympäristönsuojelun osalta. Tämä tutkimus tosin valmistui vasta 19 vuotta itse kilpailuiden jälkeen.
Kisojen hakeminen on pitkä ja kallis prosessi
Itse olympialaisten hakuprosessi on noin kymmenen vuoden mittainen ja kustannuksiltaan kallis prosessi, eritoten mikäli kilpailutusvaiheessa jää luu käteen. Esimerkiksi Chicagolle vuoden 2016 olympialaisten hakuprosessi maksoi 80 miljoonaa dollaria.
Tämä ja vastaavat esimerkit ovat poikineet sen, että hakijamaiden määrä on kauttaaltaan vähentynyt. KOK vastasi tähän muuttamalla hakuprosessiaan ensiksi 2014 ja uudelleen 2019. Muutosten tarkoituksena on vähentää hakuprosessista aiheutuneita kuluja ja lisätä kisaisännyyden yleistä houkuttelevuutta.
Muutoksia on selkeästi syytä tehdä, sillä kisaisännyyden houkuttelevuuden trendi on ollut pitkään alaspäin. Kilpailuista ja hakemisprosessista pitää tehdä taloudellisempaa ja huomattavasti ympäristöystävällisempää, jotta olympialaisilla pystytään vetoamaan myös nuorempiin sukupolviin. Hyvää esimerkkiä ei näytä lukuisat tyhjillään olevat ja rappeutuneet kilpailupaikat vanhoissa kisakaupungeissa ympäri maailman tai esimerkiksi vuoden 2018 Korean talviolympialaisissa alppihiihtoa varten ikivanhoista puista raivattu ”pyhä vuorenrinne”.
Mitä voitaisiin tehdä toisin?
Kun ottaa huomioon kisaisännyyden taloudellisen taakan, hyötyjen vaikean mitattavuuden ja valtioiden vaihtoehtoiset investointien kohteet megatapahtumien sijaan, on olympialaisten kannattavuuden yhtälö tällaisenaan erittäin hankala.
Samasta asiasta kirjoitti myös Helsingin Sanomien vieraskynässään Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani, joka kuvasi nykymuotoisia olympialaisia kansainvälisen urheiluliikkeen ahneuden, näköalattomuuden ja yhteiskunnallisen välinpitämättömyyden ruumiillistumana. Jos ajatellaan naiivisti KOK:n mahdollisuuksia muutoksiin, niin mitä asialle voisi sitten käytännön tasolla tehdä?
Hakuprosessin muutos järkevämpään suuntaan on KOK:n osalta ehdottomasti hyvä aloitus. Lisätuloja voi teorian tasolla myös kerätä ”olympiaverolla”, joka asetettaisiin kilpailuiden aikana esimerkiksi lippuihin, hotelleihin ja ravintoloihin. Iso mahdollisuus piilee myös e-urheilussa, jonka suuntaan KOK on hitaasti lämpiämässä, josta osoituksena esimerkiksi Olympic Virtual Series -kilpailusarjan lanseeraaminen.
Yksi idea olisi myöskin muuttaa nykyistä kilpailurakennetta niin, että nykyisen kokoluokan olympiatapahtuman sijaan järjestettäisiin pienempiä tapahtumia tietyille lajikokonaisuuksille. Tämän myötä järjestäminen olisi taloudellisesti järkevämpää ja ympäristöystävällisempää.
Ehkäpä mielenkiintoisin idea olisi kuitenkin valita tietty tai tietyt olympiakaupungit, joista löytyy valmiiksi erinomainen infrastruktuuri hyvine kilpailupaikkoineen ja toimivine liikenneverkostoineen. Tämän myötä huimia alkuinvestointeja ei tarvitsisi tehdä, minkä lisäksi olympialaisten kollektiivinen luonne säilyisi nykyisellään. Olympiakaupunkeja voitaisiin valita eri maanosista, joiden välillä järjestelyvastuuta voidaan jakaa. Tällaisia kaupunkeja voisivat esimerkiksi olla tulevat olympiaisäntämme Tokio ja Los Angeles.
On lopputulos mikä vain, jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä käytännön muutoksia hakuprosessin muuttamisen lisäksi KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach tulee tekemään liittyen tulevien olympialaisten taloudelliseen mielekkyyteen.
Akseli Tarino
Kirjoittaja on urheiluun ja sen ympärillä pyörivään bisnekseen intohimoisesti suhtautuva urheiluliiketoiminnan maisteriopiskelija.
Akseli LinkedInissä
Lue Akselin aiemmat vieraskynät:
Mikä on Teemu Pukin maalin arvo?
Näin urheiluliiketoimintaa opiskellaan mailmalla
